Vihreät ovat joutumassa keskinäiseen vääntöön laivojen rikkipäästöjen rajoittamisessa, josta uhkaa koitua Suomen merenkululle ja sitä kautta vientiteollisuudelle iso lasku.
Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO päätti jo kolme vuotta sitten uusista rajoista laivojen rikkipäästöille ja nyt EU on sovittamassa tuota sopimusta ja siinä olevia rikkirajoja omaan lainsääsäädäntöönsä.
EU:n komissio antoi asiasta heinäkuussa direktiiviesityksen, joka kuuluu Suomessa ympäristöministeriön ja ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) vastuulle. Niinistön vastuulla on se, millaisen kannan jäsenmaiden ministerien muodostama EU:n neuvosto asiaan ottaa.
Neuvoston on kuitenkin päästävä asiasta yhteisymmärrykseen myös Euroopan parlamentin kanssa. Siellä asian valmistelu puolestaan kuuluu vihreiden Satu Hassille. Hassi on puolustanut tiukkaa linjaa päästörajoituksissa ihmisten terveyden lisäksi muun muassa sillä, että puhdistustekniikan myyminen tuo uusia mahdollisuuksia suomalaisillekin yrityksille.
IMO:n sopimus ja direktiiviesitys edellyttävät, että IMO:ssa aikaisemmin päätetyillä erityisalueilla rikkiraja pudotettaisiin 0,1 prosenttiin jo vuonna 2015, kun muualla astuisi voimaan korkeampi puolen prosentin raja vasta vuonna 2020. Näitä erityisalueita ovat Itämeri, Pohjanmeri ja Englannin kanaali eli alueet, joilla valtaosa Suomen vientiteollisuuden merikuljetuksista seilaa.
Niinistöllä selvät ohjeet
Itämeren tiukempien rajojen toteuttaminen näin nopeasti aiheuttaa esimerkiksi Metsäteollisuus ry:n mukaan sen alan merikuljetuksiin puhtaampien ja kalliimpien polttoaineiden myötä 200 miljoonan euron lisälaskun. Varustamoyhdistys on arvioinut lisälaskun Suomen merikuljetuksille olevan kokonaisuudessaan jopa 800 miljoonaa euroa.
Toinen ja usein halvempi vaihtoehto on asentaa laivoihin puhdistusjärjestelmiä, joita muun muassa Wärtsilä valmistaa.
Vaikka Suomi oli ollut aikanaan yksimielisesti hyväksymässä IMO:n sopimusta, Kataisen hallitus ymmärsi vientiteollisuuden tuskan. Se kirjasi ohjelmaansa Niinistölle selkeät ohjeet. Merenkulun ympäristö- ja ilmastovaatimusten pitää olla toteutukseltaan ja aikataulutukseltaan sellaisia, että suomalaisille yrityksille ei aiheuteta kohtuuttomia kustannuksia eikä eriarvoista kilpailutilannetta EU:n sisällä ja suhteessa EU:n ulkopuolisiin toimijoihin.
lehti 