Sähköliiton ja Teknologiateollisuus ry:n välisissä työehtosopimusneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos myöhään maanantai ja tiistain välisenä yönä. Samalla teknologiateollisuuden lakko ja ylityökielto päättyivät.
Neuvotteluissa sovittiin keskusjärjestöjen tekemän raamisopimuksen lisäksi tekstimuutoksista uuteen työehtosopimukseen. Sopimuskausi alkaa takautuvasti 1.10.2011 ja päättyy 31.10.2013.
Palkankorotus koko sopimuskaudelle on 4,3 prosenttia, jakautuen tänä vuonna 2,4 prosenttiin sekä ensi vuonna 1,9 prosenttiin. Mikäli ei muuta paikallisesti sovita, jaetaan korotukset yleiskorotuksena. Kertaerä maksetaan niille työntekijöille, joiden yhdenjaksoinen työsuhde on alkanut viimeistään 1.10.2011 ja on voimassa kertaerän maksupäivänä.
Paljon keskustelua herättäneet kolme koulutuspäivää sisältyvät sopimukseen. Niiden yksityiskohdista hallituksen ja keskusjärjestöjen on sovittava viimeistään ensi vuoden toukokuun loppuun mennessä.