Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin asiantuntijaryhmä vierailee parhaillaan Suomessa arvioimassa valmistautumista kevään presidentinvaaleihin. Vaaliasiantuntijat tapasivat tiistaina eduskunnassa Suomen Etyj-valtuuskunnan.
Etyj on viime vuosina lähettänyt vaalitarkkailijoita myös läntisiin jäsenmaihinsa. Ennakkoon tarkkailun tarpeen käy arvioimassa Etyjin yhteydessä toimivan Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin tarvearviointivaltuuskunta.
Valtuuskunta tapaa eri viranomaisia sekä median ja poliittisten puolueiden edustajia.
Etyjin arviointiryhmä kävi Suomessa myös ennen viime kevään eduskuntavaaleja. Tuolloin Etyjissä arvioitiin, ettei varsinaiseen laajamittaiseen vaalitarkkailuun ole tarvetta.