Helsingin kansalaistorilla lokakuun lopusta alkaen koolla ollut torikokous on keskiviikkona antanut julistuksen tavoitteistaan ja olemuksestaan.
– Emme määritä itseämme poliittisen kannan, sosiaalisen aseman tai minkään muunkaan ulkoisen tekijän perusteella; edustamme itseämme, eikä kukaan meistä yksin edusta koko liikettä.
– Etsimme uusia näkökantoja ja toimintamalleja löytääksemme vaihtoehtoja nykyisille globaaleille poliittisille ja taloudellisille rakenteille.
Julistuksessa muistutetaan, että tavalliset ihmiset eivät pääse vaikuttamaan omiin asioihinsa, rikkaimmatkin maat hukkuvat velkaan ja ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla. Taloudellinen ahneus ajaa myös ekologisen hyvinvoinnin edelle ja tämänhetkiset toimenpiteet ympäristön hyväksi ovat täysin riittämättömiä.
Torikokouksen kannanotossa todetaan, että he eivät ole yksin, vaan sadat tuhannet ihmiset ympäri maailman, esimerkiksi Espanjan demokratialiikkeessä ja Occupy Wall Street -liikkeessä ovat kokoontuneet suunnittelemaan toisenlaista maailmaa.
– Emme halua vain protestoida. Ylläpidämme kaikille avointa tilaa, jossa voimme pohtia yhdessä, miten yhteiskunnallisesti ja ekologisesti kestävämpi maailma voisi olla mahdollinen. Meille yksi muutoksen konkreettinen ilmentymä on Yleiskokous, joka kerääntyy Ihmisten torilla joka päivä kello 18.00 perusperiaatteinaan toisten ihmisten kunnioittaminen ja mielipiteen vapaus sekä pitäytyminen väkivallattomuudessa.