Ammattiliitto TEAMin puheenjohtajan Timo Vallitun mukaan parhaillaan käytävät graafisen alan neuvottelut ovat vaikeuksissa. Muillakaan liiton 16 sopimusalalla ei ole sopimuksia.
– Erityisesti graafisessa teollisuudessa työnantajien asenteet ovat tosi vastenmieliset ja heidän tarjouksensa neuvottelujen pohjaksi poikkeavat muista aloista selvästi huonompaan suuntaan, Timo Vallittu kertoi liitonsa valtuuston kokouksessa Hämeenlinnassa..
– Näyttääkin siltä, että graafisen teollisuuden edustajat ja Viestinnän Keskusliitto ovat arvioineet raamiratkaisun ja neuvotteluasetelman sellaiseksi, että heille on edullista antaa sopimusratkaisun kaatua ja että neuvotteluja käytäisiin ensi keväänä entistä heikomman työllisyystilanteen aikana ja toukokuulla työntekijäpuolen olisi hankala ryhtyä mahdollisiin työtaistelutoimiin.
Vallitun mukaan sopimusneuvottelujen kariutuminen graafisella alalla saattaa johtaa koko TEAMin irtautumiseen raamiratkaisusta.
– Olemme tehneet liiton hallituksessa päätöksen, että ketään ei jätetä. Toisin sanoen neuvottelutulokset hyväksytään tai hylätään yhdellä kertaa 24.11. Tällä pyrimme painostamaan graafisen teollisuuden neuvotteluja, mutta ainakaan toistaiseksi sillä ei ole ollut merkitystä, Vallittu sanoi.
Graafisen alan sopimusneuvottelut jatkuvat perjantaina.