Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin päätti lokakuun lopussa, että Hämeenlinnan ja Helsingin maistraattien on hyväksyttävä kirkostaeroamisilmoitus eroakirkosta.fi palvelusta kuten muutkin maistraatit Suomessa.
Hämeenlinnan maistraatti korjasi menettelynsä apulaisoikeusasiamiehen päätöksen perusteella. Helsingin maistraatti sen sijaan kieltäytyi edelleen noudattamasta päätöstä, jota kaikki muut Suomen maistraatit noudattavat.
Helsingin maistraatin mukaan apulaisoikeusasiamiehen päätös on ristiriidassa aikaisemman, vuonna 2006 annetun päätöksen kanssa. Heillä ei omasta mielestään ole myöskään juridista velvollisuutta noudattaa päätöstä, vaikka päätökset eivät olisi ristiriidassa.
Eroakirkosta.fi palvelun tiedottaja Heikki Orsila ihmettelee, miksi sama käytäntö ei Helsingille kelpaa.
– Tämä pistää miettimään motiiveja päätöksen takana. Maistraattien erilainen suhtautuminen sähköiseen eroamiseen asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.
Kirkosta eroaminen sähköpostilla tuli mahdolliseksi koko Suomessa 2006, kun Tampereen vapaa-ajattelijat kantelivat eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläiselle kirkosta eroamisen käytännöistä. Tällöin erityisesti Helsingin maistraatti vastusti sähköpostilla eroamista. Jääskeläisen seuraaja Sakslinin päätös on toinen perättäinen samasta asiasta Helsingin maistraatille.