– Me ollaan voitettu nää vaalit, kuulutti kansanedustaja Silvia Modig ennen iltakahdeksaa vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen presidenttikampanjan vaalivalvojaisissa ravintola Le Bonkissa, kun äänestys oli vielä käynnissä.
– Kampanja on ollut niin mahtava.
Ennakkoäänistä kello kahdeksan illalla Arhinmäki sai 5,7 prosenttia.
– Jännä nähdä, mitä vaalipäivän äänet kertovat, Arhinmäki sanoi.
– Kaikissa aikaisemmissa vaaleissa olen saanut vaalipäivänä suhteessa enemmän ääniä kuin ennakkoäänestyksestä, mutta tämä on aivan erityyppinen vaali, Arhinmäki kommentoi tulostaan.
Hän arvioi, että toisesta paikasta Sauli Niinistön perässä tulee todella tiukka kilpa.
Hyväntuulinen ja rento Arhinmäki kulki vaali-iltana Musiikkitalolle Ylen vaalivalvojaisiin omiensa kautta.
– Tietenkin fiilis on hyvä, on ollut tosi hyvä kampanja ja porukkaa paljon liikkeellä. Yli 40 paikkakuntaa, yli 60 tilaisuutta.
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja Outi Ojala ennusti, että Arhinmäen ääniosuus nousee, kun vaalipäivän äänet suurista kaupungeista saadaan. Hän arvioi myös vihreiden Pekka Haaviston hyötyvän isoista kaupungeista.