Opintotuki verkosta
Opiskelija voi hakea opintotukea Kelan asiointipalvelussa www.kela.fi/asiointi. Palvelussa voi hakea opintorahaa, asumislisää, opintolainan valtiontakausta tai aikuiskoulutustukeen liittyvää lainatakausta. Palveluun kirjaudutaan omilla verkkopankkitunnuksilla.
Myös Kelan Opiskelijan tuet -palvelunumero 020 692 209 auttaa. Siinä vastataan maanantaista perjantaihin kello 8–18.
Opintotukihakemusten teko siirtyy vauhdilla verkkoon. Vuonna 2011 peräti 48 prosenttia opintotukihakemuksista tehtiin verkossa, kun vuonna 2010 osuus oli 37.
– Kela on viime vuonna aktiivisesti ohjannut opiskelijoita verkkoon. Opiskelijoille ei enää esimerkiksi lähetetä paperista opintotukihakemusta. Sen sijaan lähetämme ohjeet opintotuen hakemiseen, opintotuen etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen kertoo.
Jatkossa myös hakemuksiin tarvittavat liitteet voi toimittaa sähköisesti Kelaan. Uudistus tulee käyttöön vuoden 2012 aikana.
Verkkoasiointi on suosituinta korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Yliopistojen opintotukilautakuntiin tulevista hakemuksista 57 prosenttia tehtiin vuonna 2011 verkossa. Osa toisen asteen opiskelijoista onkin alaikäisiä, eikä heillä välttämättä vielä ole verkkoasiointiin tarvittavia pankkitunnuksia.
Opintotukihakemuksen täyttämisen lisäksi verkossa voi esimerkiksi ilmoittaa muutoksista tai palauttaa tukea takaisin. Tukeen liittyvät tiedot kuten vuositulorajan voi tarkistaa verkkopalvelusta.