Barack Obama piti tiistaina presidentin vuosittaisen liittovaltion tila -puheen hyökkäämällä taloudellisen eriarvoisuuden kimppuun. Hän uudisti vaatimuksensa rikkaiden verojen korottamisesta.
Obama on jo puhunut itselleen yhden presidenttikauden ja yhden Nobelin rauhanpalkinnon. Pystyykö hän puhumaan vielä toisenkin presidenttikauden?
Obama on ollut suuri pettymys niille äänestäjilleen, jotka uskoivat hänen puheisiinsa ja odottivat hänen todella tekevän jotakin esimerkiksi taloudellisen eriarvoisuuden kaventamiseksi.
Nyt marraskuun vaalien lähestyessä presidentti kääntyy jälleen äänestäjäkunnan tämän laidan puoleen ja omaksuu muodikkaan Occupy-liikkeen äänenpainoja.
Onko Obamalta puuttunut halu vai kyky toteuttaa lupaamiaan uudistuksia? Ehkä ei pelkästään niitä, sillä myös mahdollisuudet ovat olleet vähäiset. Talouskriisi on pannut liikkumavaran ahtaalle ja republikaanien voitto vuoden 2010 välivaaleissa vei loputkin siitä.
Jos tällä hetkellä pitäisi veikata, niin Obama valitaan toiselle kaudelle. Mitä kauemmin republikaanit repivät toisiaan esivaalien negatiivisella kampanjoinnilla, sitä parempi Obamalle.
Lopulta republikaanien ehdokkaaksi valittaneen se, jolla on takanaan eniten rahaa, siis Mitt Romney. Yhdysvaltain politiikassa Romney luokitellaan maltilliseksi, vaikka Euroopassa ei hänen mielipiteillään tätä määritelmää saisi.
Keskitien miehenä Romney on vaarallisin vastaehdokas Obamalle, mutta toisaalta Romney ei sytytä oman puolueensa uskonnollista oikeistoa.
Jos Yhdysvaltain taloudessa pilkahtelee syksyyn mennessä edes vähän myönteisiä merkkejä, ovat Obaman mahdollisuudet hyvät. Jos taloudessa menee oikein huonosti, ei edes oraattori Obama välttämättä enää selviä puhumalla tilanteesta.