Työolojen parantamiseen tähtäävän työhyvinvointikortin on suorittanut Suomessa jo lähes 900 ihmistä.
– Kortin tavoitteena on, että sen suorittajat käynnistäisivät omilla työpaikoillaan työhyvinvointia edistäviä hankkeita, asiantuntija Pirkko Mäkinen kertoi Työturvallisuuskeskuksen sykettä työhön seminaarissa Helsingissä maanantaina.
Hänen mukaansa päivän mittainen korttikoulutus on lähtenyt hyvin liikkeelle. Eniten on koulutettu esimiehiä ja toimihenkilöitä, mutta myös työntekijät ovat innostuneet kortista
Toimialoista ykkösenä on teollisuus ja kakkosena yksityinen palveluala.
– Teollisuuden suuri osuus johtuu siitä, että suurin osa hankkeen piloteista toteutettiin siellä.
Viime vuoden keväällä järjestettiin 18 pilottikoulutusta ja syksystä lähtien on toteutettu varsinaista koulutusta sekä avoimena että työpaikkakohtaisena.
Mäkisen mukaan koulutukset ovat saaneet myönteisen vastaanoton.
– Koulutuksen aiheita ja kehittämisideoita on kehuttu hyviksi, koska niitä voi käyttää hyvinvoinnin edistämiseen työpaikoilla.
Mäkinen puhui myös johtamisesta työhyvinvoinnin kehittämisessä.
– Työhyvinvointia tuottava johtaminen ei keskity vain esimiestaitoihin ja päivittäisjohtamiseen, vaan huolehtii siitä, että työyhteisön ja työolojen perusasiat ovat kunnossa.
Mäkinen muistutti, että työhyvinvointi tuotetaan yhteistyöllä, jossa jokaisella työyhteisön jäsenellä on roolinsa ja tehtävänsä.
– Se edellyttää työyhteisön jäseniltä myös itsensä johtamista eli vastuun ottamista omasta roolista ja toimimisesta työyhteisössä.
Sykettätyöhön.fi auttaa netissä
Työturvallisuuskeskus kannustaa työpaikkoja jatkamaan oman työpaikan kehittämistarpeiden määritystä työhyvinvointikortti -koulutuksen jälkeen.
Yhtenä keinona tähän on tammikuussa avattu sykettätyöhön.fi -nettipalvelun, jonka tarkoitus on auttaa työpaikkoja ratkomaan paikallisesti sujuvan työnteon ongelmia.
Asiantuntija Jarna Savolaisen mukaan palvelu on suunnattu erityisesti pk-yrityksille työhyvinvoinnin perustyön tekemiseen ja kehittämiseen.
– Palveluun rekisteröityi ensimmäisen viikon aikana noin tuhat asiakasta. Palvelua voi käyttää työpaikan yhteisenä kehittämisalustana.
Sykettätyöhön-palvelun käyttäjä kokoaa ohjatusti työpaikan työhyvinvoinnin perustiedot yhteen. Hän voi kutsua myös työtoverinsa mukaan ja kukin voi kertoa oman mielipiteensä työhyvinvoinnin tasosta.
– Tulosten perusteella työpaikka saa automaattisesti toimenpide-ehdotuksia ja tehtävälistaa kehittämistyöhönsä.