Mikä vaihtosuhde?
Vaihtosuhde merkitsee ulkomaankaupassa vienti- ja tuontihintojen suhdetta. Se heikkenee, kun tuontihinnat nousevat vientihintoja nopeammin ja paranee päinvastaisessa tilanteessa.
Vaihtosuhde kuvaa, minkä verran Suomen viemillä tuotteilla saadaan ulkomaisia valmisteita.
Suomen vaihtotase kääntyi alijäämäiseksi viime vuonna ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1993. OP-Pohjola arvioi suhdanne-ennusteessaan, että muutaman prosentin kymmenyksen suuruinen alijäämä säilyy viennin kasvusta huolimatta, koska Suomen ulkomaankaupan vaihtosuhde heikkenee.
Koska julkinen talous kääntyi alijäämäiseksi jo aiemmin, Suomessa on niin sanottu kaksoisvaje. Sama tilanne oli 1990-luvun alkupuolella.
Pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan Suomen viennin kasvualoja voi löytyä konepaja-, metalli- tai kemianteollisuudesta. Mutta kovaa viennin kasvua ei ole näköpiirissä.
Euroalueen taantuma tulossa
OP-Pohjola arvioi, että euroalue käy yleisen määritelmän mukaisessa taantumassa mutta selviää siitä nopeasti.
Taantumaa ennakoivat puheenvuorot ovat lisääntyneet viime aikoina. Saksalainen Ifo sekä Italian ja Ranskan tilastolaitokset kertoivat tammikuun alkupuolella arvioivansa, että euroalueen bruttokansantuote supistui viime vuoden viimeisellä neljänneksellä ja että supistuminen jatkuu vielä seuraavalla neljänneksellä.
Taantuman yleinen määritelmä on, että talouskasvu on negatiivinen kahden peräkkäisen vuosineljänneksen ajan.
OP-Pohjola kuvaa ennustamaansa elpymistä vaisuksi, hajanaiseksi ja epävarmaksi. Euroopan talous on tarjonnut odottamattomia:
– Kreikan kyky ja halu hoitaa omia asioitaan on ollut yllättävän huono, pääekonomisti Heiskanen sanoo.
OP-Pohjolan mukaan todennäköisintä on, että Euroopan velkakriisi pysyy hallinnassa. Euroopan keskuspankin toiminta on vakauttanut markkinoita ja lisännyt luottamusta euroalueen talouteen.
Mikä vaihtosuhde?
Vaihtosuhde merkitsee ulkomaankaupassa vienti- ja tuontihintojen suhdetta. Se heikkenee, kun tuontihinnat nousevat vientihintoja nopeammin ja paranee päinvastaisessa tilanteessa.
Vaihtosuhde kuvaa, minkä verran Suomen viemillä tuotteilla saadaan ulkomaisia valmisteita.