Hallitus käsitteli avainministereidensä kokouksessa tiistaina tuoreeltaan Nokian verkkolaiteyhtiön rajuja irtisanomisia. Rahoista ei vielä puhuttu, mutta ministerit pitivät tärkeänä, että vapautuva työvoima työllistyy ripeästi
Hallitus pyrkii ”yhteistyössä eri tahojen kanssa säilyttämään Suomen kansainvälinen kärkiasema radiotekniikassa ja saavuttamaan kansainvälinen huipputaso tietoliikennetekniikassa ja -palveluissa”.
Nokia Siemens Networksin (NSN) kanssa hallitus aikoo selvittää, miten vapautuville huippuammattilaisille tarjotaan mahdollisuuksia käynnistää uusia kasvukyisiä korkean osaamisen yrityksiä.
Mahdollisia tarvittavia koulutustoimenpiteitä varten hallitus lupaa varata riittävän rahoituksen. Osana NSN:n henkilöstölleen tarjottavia tukitoimia ovat käytettävissä myös julkiset työvoima- ja yrityspalvelut.
Nokia Siemens Networksin rakennemuutos tapahtuu samaan aikaan, kun Nokian jo aikaisemmin käynnistämä rakennemuutos ja näiden alihankkijoita koskevat rakennemuutokset.
Hallitus pitää myönteisenä, että NSN:n pääkonttori pysyy Suomessa ja yrityksen tutkimus- ja kehittämistoiminnassa Suomella on edelleen vahva asema.