Nokian ilmoitus Salon tehtaalta työstämäksi jää enintään jopa työntekijää, joista on SAK:n varapuheenjohtajan Matti Huutolan mukaan huolehdittava. Hän muistuttaa, että mikäli lopullinen luku on lähelläkään tuhatta, työttömäksi jää erittäin suuri joukko ammattilaisia, joille uuden toimeentulon löytäminen ei pienellä paikkakunnalla todennäköisesti ole helppoa.
– Toivon, että Nokia suurena työnantajana hoitaa vastuunsa esimerkillisesti ja huolehtii irtisanottujen tulevaisuudesta parhaalla mahdollisella tavalla, sanoo Huutola.
Työnantajalla on muutosturvan toimintamallin mukaisesti velvollisuus tehdä yt-menettelyn toimintasuunnitelma, jossa kerrotaan, miten se edistää irtisanottujen koulutusta ja työnhakua.
Yritysten investointien toteutumiseen voidaan Huutolan mukaan vaikuttaa merkittävästi myös poliittisin päätöksin. Raaka- aineiden saatavuus sekä toimiva infrastruktuuri on perusedellytys investointien käynnistymiselle.
– Teollisuuspoliittinen strategiatyö tulisi käynnistää viipymättä. Sama koskee yritysten toimintaedellytysten varmistamista Suomessa. On tehtävä rahoituspäätöksiä, jotka tukevat kasvua. Huutola muistuttaa, että myös valtiovallan on ryhdyttävä erityistoimiin irtisanomisten kohdistuessa näin moneen työntekijään.
– Nokia on ollut Salon suurin työnantaja. Nyt kun näin moni jää ilman työtä, vaikutukset heijastuvat koko seudun elinkeinoelämään. Salon seutu tarvitsee määrätietoisia toimia selvitäkseen iskusta.
– Vaikka valtionhallinnossa on painetta säästötoimiin, on pidettävä huoli työllisyyspolitiikan riittävästä rahoituksesta, vaatii Huutola.