Vasemmistoliitto painottaa, että kuntauudistusta ei saa käyttää tekosyynä julkisten palvelujen alasajoon.
Asiaan otti keskiviikkona kantaa Helsingissä kokoontunut puoluehallitus.
– Palvelut tulee tuottaa kuntauudistuksen jälkeenkin pääsääntöisesti kunnan omana työnä. Kuntauudistusta ei saa käyttää keinona julkisen palvelutuotannon alasajoon ja ulkoistamiseen, puoluehallitus toteaa kannanotossaan.
Kuntarakenneuudistusesitys on parhaillaan lausuntokierroksella kunnissa. Sen mukaan Suomen runsas 300 kuntaa yhdistettäisiin vajaaksi 70 kunnaksi.
Vasemmisto pitää uudistuksen lähtökohtana palvelujen saatavuuden ja laadun turvaamista kuntalaisille.
– Kuntauudistuksessa on panostettava myös kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen. Pakkotoimet eivät tue kuntauudistuksen toteuttamista, puoluehallitus muistuttaa.
Se pitää kuntauudistusta tarpeellisena.
– Vahvoihin peruskuntiin ja luonnollisiin työssäkäynti- ja asiointialueisiin tähtäävää uudistustyötä tarvitaan. Kuntien väliset talouserot kasvavat, palvelujen laatu ja saatavuus on uhattuna, väestökehitys on epätasaista ja yhteistyö maankäytössä ontuu. Päätöksenteko on jo karannut kuntalaisten ulottumattomiin.
Vasemmisto muistuttaa, että kuntakierroksella kuntia ja kuntalaisia on kuultava aidosti.
– Kunnilla tulee olla uudistuksessa mahdollisuus rakentaa omista lähtökohdistaan toimivat lähipalvelut, lähidemokratia ja turvallinen ja ekologinen yhdyskuntarakenne.