Alkuvuoden kovista pakkasista huolimatta Helsingissä ei päästä tänä talvena harrastamaan matkaluistelua. Helsingin liikuntaviraston mukaan ratoja ei pääse tekemään huonojen jääolosuhteiden vuoksi.
Pakkasista huolimatta meren jää ei ole riittävän turvallinen ratojen tekemiseksi. Paikoitellen jäätä on yli 15 senttiä, mutta jääkerros voi muuttua lyhyelläkin matkalla vaarallisen ohueksi. Puotilanlahdella yritettiin tehdä matkaluistelurataa viime perjantaina. Jää kuitenkin petti ja liikuntaviraston traktori upposi. Henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin.
Matkaluisteluradat ovat houkutelleet aiempina talvina kymmeniä tuhansia luistelijoita ja ulkoilijoita Puotilanlahdelle ja Munkkiniemen rantaan. Liikuntavirastoon tulee nytkin jatkuvasti kyselyjä ja palautetta ratoihin liittyen.