Nuorisotyöllisyys opettajien ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen mukaan on otettava työurakeskustelun ykköskärjeksi ennen eläkeikäkysymystä
– Kaikkein vaikuttavin ja kauaskantoisin työllisyyskysymys sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä on nuorisotyöllisyys. Kaikki nuoret on saatava heti perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen tai lukion kautta korkea-asteen opintoihin. Koulutuksen keskeyttämisiä on vähennettävä ja opintoaikoja on lyhennettävä. Lisäksi nuorison työllisyysaste on saatava pikaisesti nousemaan.
– Laadukkaat oppilaitokset ja tutkimuslaitokset turvaavat osaltaan kyseisen päämäärän saavuttamisen. Laadukas ja riittävä opetus on kaikkein tärkein työllistymistä vahvistava ja myös syrjäytymistä estävä tekijä. Maan hallituksen tulee lähteä nyt rohkeasti panostamaan koulutuksen laatuun ja syrjäytymistä ennakolta estäviin toimiin. Hallinnon rajat on unohdettava ja verovaroja on ennakkoluulottomasti siirrettävä paikkaavista toimista uutta osaamista luoviin toimiin.
– Meillä on kouluissa ja oppilaitoksissa tiedossa keinot ja osaava opetushenkilöstö. Nyt jos koskaan on panostettava koulutukseen, mutta korvamerkittävä koulutuksen resurssit, jotta vaikutus ja tuloksellisuus on maksimaalinen, Luukkainen sanoo.
Luukkaisen mukaan myös opintoajan tehoa on lisättävä. Opintotukea ja erityisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opintojen rakennetta on kehitettävä siihen suuntaan, että täysipäiväinen, tehokas opiskelu on myös taloudellisesti palkitsevaa ja kannattavaa.
Luukkainen sanoo, että eläkeiän nostamisen aika on vasta sen jälkeen kun nuorison opintoaikoihin, työllisyystilanteeseen, työllistymisnopeuteen ja todelliseen eläköitymisikään saadaan selvä parannus nykytilanteeseen verrattuna.
– Eläkeiän nostamisen aikakin tulee, mutta jos päätös tehdään nyt, muut välttämättömät toimet jäävät toteuttamatta.