Kansanedustaja Risto Kalliorinne kyselee, mitä valtion omistajaohjauksella tarkoitetaan ja onko sitä oikeasti edes olemassa.
Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Kalliorinne on kimpaantunut erityisesti viime aikojen tapahtumista Finnairin johdon bonuksissa. Hän vaatii valtion omistajaohjauksen korjaamista kokonaan niin, että asioihin voidaan myös vaikuttaa.
Ensimmäisenä hän erottaisi kaikista valtionyhtiöiden hallituksista Finnairin johdon ”töissäpysymisbonuksista” päättäneet henkilöt. Tämän suhteen asiasta vastaavan ministeri Heidi Hautalan (vihr.) olisi Kalliorinteen mielestä toimittava välittömästi.
– Viime lauantaina bonusmaakarit tekivät röyhkeyden maailmanennätyksen ilmoittaessaan seisovansa edelleen niiden liki kolmen miljoonan euron bonusten takana, jotka maksettiin vain töissä pysymisestä. He eivät ole oppineet mitään käydystä kansalaiskeskustelusta, eivätkä poliitikkojen mielipiteistä vaan ovat edelleen valmiita kuittailemaan liki avoimella shekillä ahneiden pomojen vaatimukset, Kalliorinne toteaa tiedotteessaan.
”Sitoutuneet kassan kautta ulos”
Maanantaina Finnair ilmoitti ulkoistavansa cateringtoimintansa ja hankkivansa kesätyöntekijät henkilöstövuokrafirmalta.
Finnairin ”sitouttamisbonusten” tulos taas oli se, että niitä kuitanneet henkilöt marssivat heti tilaisuuden myötä kassan kautta nauraen ulos, Kalliorinne kertaa yhtiön viime aikojen toimintaa.
– Nyt vallankahvassa olevat ihmiset tekevät ilmeisesti kaikkensa huonontaakseen tavallisen työntekijän asemaa. He kuitenkin tekevät yrityksen tuloksen myös Finnairissa. Siksi tässä firmassa tarvitaan totaalinen suursiivous johtoportaassa.
”Pörssipeli vihellettävä poikki”
Kalliorinne vaatii pörssipelin puhaltamista poikki valtionyhtiöissä.
– Aikaisemmin Stora Enson Kemijärven tehtaan alasajon yhteydessä todettiin, ettei valtio vähemmistöomistajana voi vaikuttaa ratkaisuihin. Nyt Finnairin tapauksessa ei enemmistöomistajuuskaan mahdollista edes tiedonsaantia yhtiön palkitsemisjärjestelmistä saati puuttumista yhtiön asioihin.
– Hyvävelijärjestelmä on suojattu ja piilotettu osakeyhtiölakien taakse ja näiltä osin tämä pörssipeli on vihellettävä poikki.