Minileffa syntyy reilussa kuukaudessa
Musafir Khan on ollut elokuva-alalla vuodesta 1991. Hän rahoittaa pari paštunkielistä cd-elokuvaa kuukaudessa.
– Siistejä elokuvia, joita voi katsoa perheen kanssa, hän vakuuttaa.
– Elokuvat ovat minifilmejä, joiden tuottaminen maksaa minulle noin 2 500–3 000 euroa. Sen päälle maksan ohjaajalle 85 euroa.
Julkaisupäivänä Musafir Khan sanoo myyvänsä noin 12 000 filmiä 30 eurosentillä kappale. Luku kertoo, että bisnes on alamaissa. Aiemmin ensipäivänä myytiin 30 000 cd:tä.
Entisen elokuvatuottajan Fida Khanin mukaan minielokuvien teko käy käden käänteessä. Kymmenen päivää kuvauksiin, kolme viikkoa editointiin.
Tuotantoa rahoittavat kauppiaat myyvät cd-elokuvia ympäri Pakistania, Afganistania ja kauemmaksikin.
– Niitä menee Kabuliin, Jalalabadiin, Dubaihin ja jopa Lontooseen, Fida Khan sanoo. (IPS)
Pimeässä elokuvateatterissa leijuu hasiksen imelä tuoksu. Viettelevästi puettu nainen vääntelehtii valkokankaalla musiikin tahdissa. Yleisö, kaikki miehiä, kannustaa huudoin ja vihellyksin.
Musiikki lakkaa ja kuvat kankaalla vaihtuvat provokatiivisen seksuaalisiksi. Vihellykset muuttuvat ähkinäksi, ja istuimet alkavat narista.
Pornofilmiä esitetään suoraan uskonnollisten puolueiden, Talebanin ja hallituksen nenän edessä Pakistanin Peshawarissa. Se on Pakistanin vanhoillisimman maakunnan, Khyber Pakhtunkwan, konservatiivisin kaupunki.
Täällä tyttökouluihin heitetään pommeja ja musiikkia myyvät kaupat ja nettikahvilat ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi. Naisten kuvat mainoksista on sotkettu, mutta pornoa esittävät elokuvateatterit menestyvät.
Kaksinaismoraali kukoistaa
– Jokainen näytös vetää salin täyteen, kehuu Lala Fida Mohammad Khan, entinen paštunkielisten elokuvien tuottaja ja nykyinen elokuvateatteriyrittäjä.
– Päivittäin on kolme esitystä, sunnuntaisin lisäksi aamunäytös. Juhlapäivinä näytöksiä voi olla viisikin.
Elokuvateattereiden omistajat maksavat roimasti suojelurahaa, joka pitää Khanin mukaan bisneksen pyörimässä.
Shama-elokuvateatterin Peshawarissa omistaa Bilourin perhe, jonka jäsenistä muutamat kuuluvat maakuntaa hallitsevaan Awami-puolueeseen.
– Heillä oli kolme teatteria. Yhteen niistä hyökättiin muutamia vuosia sitten. Kahdessa on nyt ostoskeskus ja jäljellä olevassa esitetään pornoa, Khan selittää.
Koko Peshawarissa on enää yhdeksän elokuvateatteria. Niistä vain Pakistanin ilmavoimien ylläpitämä ”välttää” pornoa, elokuvakriitikko Aijaz Gul kertoo.
Sen jälkeen kun islamistinen Taleban alkoi saada valtaa maakunnassa, kahteen teatteriin on hyökätty.
– Mutta vain ulkopuolelle, Khan huomauttaa.
Joukko elokuvateatterien omistajia kidnapattiin.
– He maksoivat suuria summia vapaudestaan, mutta paikkansa he menettivät.
Ei naisten katseltavaa
Fida Khan itse sanoo lopettaneensa elokuvien teon, koska ”kukaan ei halua katsoa puhtaita, säädyllisiä elokuvia”.
Aijaz Gulin mielestä paštu-elokuvat ovat aina olleet kuuluisia vähintäänkin pehmopornosta.
– Oli aika, jolloin tehtiin myös siistejä elokuvia. Younus Qiyasi, joka käsikirjoitti 22 paštu-elokuvaa, vetäytyi filmimaailmasta 1980-luvulla, kun rivoudesta tuli niiden tuntomerkki, Gul muistelee.
Myös Khan muistaa, miten muutama vuosikymmen sitten ”liput myytiin päiviksi ja viikoiksi etukäteen” ja elokuvissa kävi myös naisia.
Nykyinen filmitarjonta – vaikkei olisi pornoakaan – ei Khanin mielestä sovi naisten silmille.
Minileffa syntyy reilussa kuukaudessa
Musafir Khan on ollut elokuva-alalla vuodesta 1991. Hän rahoittaa pari paštunkielistä cd-elokuvaa kuukaudessa.
– Siistejä elokuvia, joita voi katsoa perheen kanssa, hän vakuuttaa.
– Elokuvat ovat minifilmejä, joiden tuottaminen maksaa minulle noin 2 500–3 000 euroa. Sen päälle maksan ohjaajalle 85 euroa.
Julkaisupäivänä Musafir Khan sanoo myyvänsä noin 12 000 filmiä 30 eurosentillä kappale. Luku kertoo, että bisnes on alamaissa. Aiemmin ensipäivänä myytiin 30 000 cd:tä.
Entisen elokuvatuottajan Fida Khanin mukaan minielokuvien teko käy käden käänteessä. Kymmenen päivää kuvauksiin, kolme viikkoa editointiin.
Tuotantoa rahoittavat kauppiaat myyvät cd-elokuvia ympäri Pakistania, Afganistania ja kauemmaksikin.
– Niitä menee Kabuliin, Jalalabadiin, Dubaihin ja jopa Lontooseen, Fida Khan sanoo. (IPS)
uutiskirje 
