Ajokorttien hinnat vaihtelevat runsaasti eri puolella Suomea. Kalleimman ja halvimman B-kortin ero on peräti 870 euroa.
Paikkakunnan sisälläkin autokoulujen hintahaarukka voi olla jopa 150 euroa. Kuluttajan kannalta vertailua vaikeuttaa se, että ajokorttikurssien sisällöt vaihtelevat autokouluittain.
Rovaniemellä voi ajaa Suomen halvimman B-kortin. Siellä kortti irtoaa 920 eurolla. Kallein autokoulu on Heinolassa, jossa kortista saa pulittaa lähes tuplamäärän, 1790 euroa. Hintatiedot löytyvät autokouluhinnat.fi –sivustolta ja ne perustuvat autokoulujen julkistamiin hintoihin.
Vertailua hankaloittaa esimerkiksi se, että jotkut autokoulut sisällyttävät I-vaiheeseen kuuluvan liukasrata-ajon B-korttipaketin hintaan, toiset eivät. Myös ajokertojen määrä vaihtelee riippuen siitä, onko pimeänajokurssin hinta sisällytetty I-vaiheen hintaan.
Kortin kokonaishinta kannattaakin aina selvittää tarkasti ennen lopullista autokouluvalinnan tekemistä.
B-korttiin pakollisena kuuluvan II-vaiheen hinnat vaihtelevat hintahaarukassa 180–370 euroa. II-vaihetta ei ole pakko suorittaa samassa koulussa kuin ensimmäistä vaihetta. Monet koulut antavat esimerkiksi alennusta II-vaiheen kurssimaksusta, jos I-vaihe on ajettu samassa koulussa.