Vuoden 1918 kansalaissodan tapahtumissa on vielä paljon tutkittavaa, muistutti Hämeenlinnan Idänpäässä punaisten muistomerkillä vappuaamuna puhunut valtiopäiväneuvos Esko Helle.
Sodan tapahtumien oikeuskäsittelyihin, rangaistuksiin ja armahduksiin liittyy yksityiskohta, jota Helteen mielestä on tutkittu liian vähän. Hän tarkoittaa valtionhoitajana toimineen P. E. Svinhufvudin toimikautensa viime päivinä, 7. joulukuuta 1918 antamaa asetusta.
Siinä kaikille valkoisten puolella toimineille myönnettiin armahdus heidän mahdollisesti tekemistään rikoksista. Asetuksen viides kohta vapautti rikosoikeudellisesta vastuusta nekin, jotka olivat syyllistyneet murhiin tai tappoihin.
Suomessa oli vuonna 1918 runsaat kolme miljoonaa asukasta. Kansalaissodassa menehtyi yli 36 000 henkeä, heistä pari tuhatta muita kuin suomalaisia. Kaatuneita oli noin 9 000, teloitettuja yhtä paljon. Loput menehtyneet kuolivat vankileireissä.