Pentti Mäkinen (sd.) ja Juha Kapiainen (vas.) johtavat Metalliliiton valtuustoa seuraavat neljä vuotta.
Valtuuston puheenjohtajaksi uudelleen valittu Mäkinen on kotoisin Jyväskylästä ja 1. varapuheenjohtajaksi samoin uudelleen valittu Kapiainen Uudeltamaalta. Toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Pasi Karttunen Uudeltamaalta ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Mari Tuomaala Lapin vaalipiiristä. Tuomaala on puheenjohtajistossa uusi jäsen.
Liittosihteeri Matti Mäkelä (vas.) valittiin jatkamaan Metallityöväen työttömyyskassan hallituksen puheenjohtajana.
Työttömyyskassan edustajisto valitsi hallituksen varapuheenjohtajaksi Eero Holstin. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Kari Nykänen, Lasse Helskyaho, Kari Helenius, Jaakko Koskela, Anu Luhtanen, Heikki Hiltunen ja Marianne Honkanen.
Kaikille hallituksen jäsenille valittiin kaksi henkilökohtaista varajäsentä.
Liiton johdon ja liittohallituksen valinnat tehtiin jo tiistaina. Metalliliiton Tampereella kokoontunut liittokokous päättyy tänään keskiviikkona.