Ympäristöjärjestö WWF juhlisti Maailman ympäristöpäivää jakamalla tiistaina 20 000 euron Pandapalkintonsa.
Palkinnon sai tänä vuonna luontokuvaaja ja -toimittaja Juha Taskisen ja norppa-asiantuntija Mervi Kunnasrannan työryhmä. Sen elokuva- ja kirjahankkeessa paneudutaan saimaannorpan ja kolmen muun makean veden hylkeen yhtäläisyyksiin ja eroihin sekä suojeluun.
WWF kiittää Pandapalkinnollaan työryhmän jäseniä heidän saimaannorpan suojelun hyväksi tekemästään pitkäjänteisestä työstä ja kannustaa molempia jatkamaan merkittävää työtään luonnon monimuotoisuuden hyväksi.
WWF Suomen pääsihteeri Liisa Rohweder toteaa, että tuskin kukaan on Suomessa tehnyt niin näkyvää ja vaikuttavaa työtä saimaannorpan suojelemiseksi kuin Taskinen.
Kunnasranta puolestaan on Rohwederin mukaan tutkijana pitkään paneutunut selvittämään saimaannorpan käyttäytymistä ja siihen vaikuttavia ympäristötekijöitä.
Maapallolla elää makeassa vedessä neljä hyljekantaa: Saimaassa, Laatokalla, Baikalilla ja Pohjois-Amerikan hyljejärvillä. Nuorimmat makean veden hyljekannat löytyvät Pohjois-Amerikasta ja vanhin Siperiasta.
Taskisen mukaan heidän hankkeessaan eritystarkastelussa on ihmisten suhde hylkeisiin alkuperäiskansojen, kalastajien, metsästäjien, suojelijoiden ja tutkijoiden näkökulmasta kerrottuna.
– Lisäksi ajankohtaisena ja kasvavana asiana käsitellään ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia jäästä ja lumesta riippuvaisiin hylkeisiin,
Elokuva ja kirja suunnataan sekä kansalliseen että kansainväliseen levitykseen ja niiden arvioidaan valmistuvan vuonna 2016.