Kilpailun taustalla on se tosiasia, että kuivakäymälä on vesiensuojelun kannalta vesivessaa parempi vaihtoehto.
– Vesiensuojelun lisäksi huusseilla on monta muutakin etua vesivessoihin verrattuna, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin hallituksen jäsen Kaarina Davis muistuttaa.
Hyvin hoidettu kuivakäymälä on hänen mukaansa hajuttomampi kuin vesivessa, kuivakäymälät toimivat sähkökatkoksienkin aikana eikä talvella tarvitse pelätä putkien jäätymistä.
Moni haluaa silti varustaa paitsi asuntonsa myös kesämökkinsä vesivessalla, vaikka toivottava suuntaus olisi, että kuivakäymälöitä rakennettaisiin nykyistä enemmän.
Suomessa on yli 400 000 vapaa-ajan asuntoa ja lukuisia vakituisia asuntoja, joissa on kuivakäymälä. Kuivakäymälä säästää puhdasta juomavettä, helpottaa jätevesien käsittelyä, kerää ravinteet talteen eikä saastuta pohjavesiä.
Millainen maisema huussistasi avautuu?
Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden 2012 teema on vesiensuojelu. Teemavuoden tavoitteena on turvata vesiluonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut sekä vähentää vesistöpäästöjä.
Luonnonsuojelupiirin kesäkisassa etsitään Pirkanmaan parasta huussia. Ilmoita huussisi kisaan lähettämällä siitä valokuva tai kuvailemalla sitä sanallisesti. Miten pidät kuivakäymäläsi hajuttomana? Millaisia luontohavaintoja olet tehnyt huussissa istuessasi? Millainen maisema huussistasi avautuu? Mitä mieltä lapsesi ovat huussissa käymisestä?
Luonnonsuojelupiirin kisaan voi osallistua kuka tahansa. Palkittavan huussin tulee sijaita Pirkanmaan alueella. Osallistujien kesken arvotaan puuceehen sopiva käsienpesulaite ja luettavaa.