Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliitto JHL kritisoi Puolustusvoimien helmikuussa 2012 alkaneen puolustusvoimauudistuksen yt-menettelyä, jonka Puolustusvoimat tänään päätti. Uudistuksen yhteydessä Puolustusvoimista vähennetään noin 2 200 tehtävää ja organisaatio myllätään perusteellisesti.
Puolustusvoimauudistus runnottiin läpi neljässä kuukaudessa ilman riittäviä taloudellisia perusteluja ja mahdollisten vaihtoehtojen käsittelyä. Ainoa käsittelyssä ollut ratkaisumalli oli pohjaesitys, eikä muille vaihtoehdoille ollut tilaa.
– Valmiiksi lukkoon lyötyjen muutosten ja henkilöstövähennysten sanelu ja vaihtoehdottomuus ei ole yhteistoimintaa vaan mielivaltaa, kiteyttää JHL:n pettymyksen yt-menettelyn toteutukseen ja lopputulokseen liiton valtiosektorin neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch.
Uudistuksen kohtuuttoman nopea aikataulu on johtanut tilanteeseen, jossa eri yksiköiden henkilöstökokoonpanot on jouduttu suunnittelemaan niin, ettei tuleva työnjako ole ollut selvillä. Rinnalla on käynnissä myös selvitystyö kunnossapidon ulkoistamisesta kumppanille ja turvallisuusverkkotoimintojen liikkeenluovutus Suomen Erillisverkot Oy:lle.
– Kiire ja epäselvä työnjako johtaa tilanteeseen, jossa jo äärimmäisen niukat henkilöstöresurssit jakautuvat huonosti. On kestämätöntä, että ulkopuolelta sanellun aikataulun takia uudet henkilöstökokoonpanot laaditaan tilanteessa jossa ei tiedetä, mistä asioista henkilöstö jatkossa vastaa, kritisoi neuvottelupäällikkö Karrasch.
Puolustusvoimien 2 200 tehtävän vähennys vaikuttaa suoraan myös sen yhteistyötahojen henkilökuntaan.