Taivastelun valtakunnailla 15
Pahoja eivät ole ne, jotka kiroilevat, vaan ne, jotka saavat ihmiset kiroilemaan.
Se, mitä ei sanotuksi saa, saattaa ajan oloon vaikuttaa eniten siihen, mitä lopulta tulee tahtomattaan sanoneeksi.
Rukoileminen, tuo nurinpäin kääntynyt ukkosen jyrinä liikkuu kiroilemisen ja vaikenemisen aiheuttamien tunnekuohujen välimaastossa.
Pyytelemistä ja anomista tarkoittava rukous on eräänlainen henkilökohtainen täysturvavakuutus, jossa oma etu asetetaan etusijalle elämän ja maailman kuohujen keskellä.
Historioitsija Jukka Korpela kummeksuu pamfletissaan ”Miesparin siunaaminen” ajatusta Jumalan rukoilemisesta ja palvelemisesta:
”Kaikkivaltias kaiketi osaa ja tietää kaiken, joten miksi häntä pitäisi palvoa tai miksi hän rukouksen vuoksi muuttaisi mieltään.”
Korpela huomauttaa, että kreikkalaisten mielestä Kohtalo oli kaikkien jumalien yläpuolella oleva totaalinen voima. Sitä ei voinut palvoa enempää kuin rukoillen pyytää siltä mitään:
”Roomalaisten uskonnollisuuden ydin oli kaikkialla läsnä olevat jumaluudet ja heidän kätketty tahtonsa, jota pyrittiin selvittämään ennustuksia ja enteitä tarkkailemalla. Roomalaiset myös ajattelivat, että jumalsuhde on kaksipuolinen. Kun ihminen lähestyy jumalaa oikealla tavalla, tämä on velvollinen täyttämään anomuksen.”
Analyytikot ja konsultit ovat finanssikapitalismin ennustajaeukkoja, jotka työkseen selvittävät ylijumala ”Markkinavoiman” tahtotilaa, mistä päin minäkin päivänä finanssipääomapiirien luottokelpoisuustuulet puhaltavat.
Rukous on yön laskeutumista ajatuksen ylle. Samuel Butlerin mielestä rukoukset ovat aikuisille kuin nuket lapsille. Niistä on kyllä hyötyä ja lohtua, mutta niitä ei ole helppo ottaa täydestä.
Kun puutarhurit ja maanviljelijät rukoilevat pitkän hellekauden jälkeen sadetta ja kaupunkilaislomalaiset helteiden jatkumista, niin mitä tulisi Herraparan tehdä?
Oscar Wilden mukaan rukoukseen ei saa tulla vastausta. Jos tulee, se lakkaa olemasta rukoilemista ja muuttuu kirjeenvaihdoksi.
Roomalaiset kulttitoimitukset piti toimittaa juuri tietyn kaavan mukaan, joka toimittajan piti täsmällisesti tuntea. Korpelan mukaan juuri oikea rituaali velvoitti jumalan olemaan suosiollinen:
”Kaavaa ei saanut uudistaa eikä sotkea. Se ei myöskään ollut rationaalisesti selitettävissä. Esimerkiksi rukoukset ja vaikuttavat sanat piti usein toistaa jostakin syystä kolmesti. Samoin kulttuuritoimituksiin piti pukeutua erityisellä tavalla ja uhri valmistaa täsmällisesti oikein. Riittien keskeisyyttä todistaa sekin, että temppelit eivät olleet kokoontumis- ja opetuspaikkoja, vaan kulttikuvan säilytystiloja, joissa papisto toimitti tarvittavat riitit.”
Roomalaisen uskonnollisuuden keskeisenä ajatuksena oli aloittaa kaikki tärkeät toimet kääntymällä jumalien puoleen:
”Toimen onnistuminen pyrittiin varmistamaan sillä, että jumalat olivat suosiollisia tai eivät ainakaan vastustaneet hanketta. Näin sota, pellon kylväminen ja rakennustyö piti aloittaa määrätyllä isiltä perityn kaavan mukaisesti toimitetulla riitillä.”
Korpelan korostaa, että monien antiikin uskontojen oppisisällöt siirtyivät kristillisyyteen hämmästyttävän tarkasti.
Sarja päättyy
uutiskirje 