”Oi toverit, te huomaatteko ansan, kun lehdet teille tippuu aamuisin, vain harvat toistaa ääntä työläiskansan, mutta aina kuuluu parku porvarin.”
Näin alkaa Vasurilla-albumin avausraita Työväenlehti tekee tiedoksi. Sen kajauttaa baritonillaan Reijo Frank, alkuperäinen levytys on vuodelta 1977.
Kansi on punainen ja siinä on nyrkkiin puristunut vasen käsi. Silti luotetaan laulun, ei väkivallan voimaan. 22 kappaleen levy sisältää työväenmusiikin helmiä 1920-luvulta tähän päivään. Niiden viesti on väillä suoraakin suorempi, toisinaan hienovaraisempi.
Koiton Laulun esittämässä Työväen marseljeesissa riistäjä vie orjantyöhön ja vieläpä ”vihaisna ärjyy”, kun Mikko Perkoila kertoo onnettomasti päättyvän, mutta naurattavan tarinan jonnekin Kajaanista pohjoiseen perustetusta kiuastehtaasta.
Reino Nordinin Rahassa ahneus petaa meille haisevan haudan. ”Suomipoika, sä et ole voittaja, sua kusi silmään Sarasvuo ja Ollila”.
Vapauden kaiho soi ikikaihoisasti Hiski Salomaan laulamana, KOM-teatteri kysyy kenen joukossa seisot ja Vesa-Matti Loiri kehottaa Elmer Diktoniuksen sanoin katsomaan orjan selkää köyryä. Lopulta orja kuitenkin oikaisee selkänsä ja hengittää vapaasti vapaata ilmaa.
M.A. Numminen istuu naisensa kanssa Eduskuntatalon puistossa ja Kristiina Halkola vie meren rantaan ja piirtää kuvasi hiekkaan.
Dallape-orkesterin tulkinta Kansainvälisestä vuodelta 1951 on ylevä. Sellainen, jota on kuunneltava seisaallaan.
Pelle Miljoona, Tuomari Nurmio ja Asa ovat albumille varsin ilmeisiä artisteja.
Hieman erikoisiakin valintoja levyllä on. Kuten Uusi polvi -otsakkeen alla esiintyvä Jukka Poika, joka ei varsinaisesti työväen laulajana ole profiloitunut. Hän tulkitseekin Veikko Lavin Limperin Hilman, jonka Lavi itse levytti vuonna 1969.
Myös uuden ajan protestilaulaja Paleface nostaa näkyvästi hattua edellisille polville. Hänellä on Riisto Räppääjä -biisissään ”Reijo Frankin silmät, Reino Helismaan suu”.
Vasurilla – duunarimusiikkia eilen ja tänään. Hytinä-levyt 2012.
uutiskirje 
