Näin unta, että olin joutunut kunnanjohtajaksi pieneen kuntaan. Talous oli kurimuksessa, ikärakenne senioripainotteinen, lasten määrä väheni ja työttömyys huiteli lähempänä kahtakymmentä. Nuoret viettivät ties monettako välivuottaan baarissa. Etäisyydet olivat pitkiä ja edellyttivät oman auton käyttöä kaikilta, koska julkiset kulkuneuvot eivät enää vuosiin olleet tarjonneet mahdollisuutta tulla pistäytymään kirkonkylällä. Kouluaikaan sentään pääsi aamulla tulemaan ja iltapäivällä takaisin. Lääkäripalvelut vaihtelivat, sillä jonkun aikaa keikkalääkäri saattoi viihtyä paikkakunnalla, mutta koska kunnassa ei ollut keilahallia, kössikaveria tai puolisolle töitä, lääkäreiden vaihtuvuus oli suurta. Kunnon hoitosuhteita ei syntynyt ja lähete erikoissairaanhoitoon oli herkässä, mikä paisutti lisää kustannuksia.
Palveluiden järjestäminen alkoi tuntua painajaiselta. Kunnanhallituksessa istuivat samat isännät vuodesta toiseen. Hallituksessa oli vankka näkemys siitä, että ongelmat johtuivat valtion kurjistamispolitiikasta ja he eivät ikinä lähtisi mihinkään kuntaliitosselvityksiin. Toki joukossa oli muutama kiintiönainen, mutta kukapa niiden puheista olisi välittänyt. Hemmetin tasa-arvolain mukaan täytyy mukana olla naisia, jotka höpöttävät vain niistä sosiaali- ja terveysasioista ja kouluista. Ei niitä elinkeinopolitiikka kiinnosta.
Mutta yhtäkkiä tuli ilmoitus, että kansainvälinen kaivosyhtiö oli löytänyt kunnastamme uraaniesiintymän, jota se oli tutkinut jo jonkin aikaa. Ei ne muuten olisi kunnalle mitään vieläkään ilmoittaneet, mutta tuli pyyntö, että pitäisi saada rahoitusta tiehankkeisiin ja voisiko kunnanjohtaja käyttää hyväkseen suhteita liikenneministeriin.
Kunnanhallituksen mielestä Jumala oli lopultakin kuullut heidän rukouksensa, nyt ei tarvitsisi lähteä kuntaliitosneuvotteluihin, me kyllä pärjäämme omillamme ja kaivosyhtiön kiinteistöverotuloilla. Tässä on nyt avain kaikkiin ongelmiin.
Valvoin öitä, tiesin, että tuollaista firmaa eivät ympäristöasiat kiinnosta ja se luotti siihen, että syrjäiseen kuntaan eivät luontoaktivistit viitsi tulla vouhottamaan. Ne louhisivat sen, mitä haluaisivat, jalostaisivat luonnonvarat muualla ja jättäisivät avolouhoksen jätteineen ja saastuneine pikkujärvineen ikuiseksi harmiksi ja haavaksi herkkään luontoomme. Mietin pään puhki, mitä tehdä. Pohdin, pitääkö minun toimia arvojeni vastaisesti…
Heräsin kylmä hiki otsalla painajaisesta omassa sängyssäni ja huokaisin helpotuksesta. Suihkun jälkeen mietin innoissani uutta työpäivää 150 kilometrin päässä Paltamon Työtä Kaikille -kokeilussa, jossa toteutetaan juuri Ajatusten kierrätyskeskusta, muutakin luovaa toimintaa ja pohditaan nuorten kansainvälistä leiriä. Suunnittelussa mukana oleminen, heidän ajatustensa arvostaminen, aito kuunteleminen ja ideoiden toteuttaminen antaa ihmisille valoa tunnelin päähän ja vahvistaa työttömyyden ja vähättelyn rutistamaa itsetuntoa.
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Oulussa ja vetänyt viiden kunnan kuntaliitoksen palvelujen järjestämistoimikuntaa.
uutiskirje 
