Verojen kiertoa on pidetty Suomessakin jonkinlaisena kansallisena urheilulajina, jossa kiinni jää vähintään yhtä harva kuin dopingista oikeassa urheilussa. Veronkiertäjätkin kehittelevät koko ajan uusia tekniikoita ja keinoja pudottaakseen jäljittäjät kannoiltaan.
Harmaa talous, jonka osa veronkiertokin on, pienentää kuitenkin yhteistä veropottia suursyömärin lailla. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tällä hetkellä laaja yhteinen tahtotila siitä, että veronkiertäjät pitää saada kiikkiin. Erityisen huonoon huutoon ovat joutuneet veroparatiisit, joita monet firmat, mutta myös yksityiset, käyttävät verojen kierrossaan.
Suomalaiset veroviranomaiset eivät kuitenkaan seiso tumput suorina. Ylen A-studio kertoi maanantaina parinkymmenen suomalaisen yksityishenkilön jääneen kiinni laajasta verokierrosta. He olivat siirtäneet miljoonia euroja varojaan veroparatiisivaltio Liechtensteinissä sijaitsevaan pankkiin. Mukana kiinni jääneissä oli Ylen mukaan muun muassa suuryritysten avainhenkilöitä.
Nyt paljastuneet tapaukset lienevät kuitenkin vain jäävuoren huippu. Siksi nyt on lisättävä voimavaroja harmaan talouden vastaiseen työhön. Satsaukset voivat tulla nopeastikin takaisin.