Suomi liittyi aika omituiseen seuraan jättäytyessään pois rahoitusmarkkinaveron valmistelusta. Kokoomus sai tahtonsa läpi vastoin vasemmistoliiton, Sdp:n ja vihreiden kantaa. Myös keskusta ja perussuomalaiset ovat tyytyväisiä kokoomuksen linjaukseen. Ne eivät selvästikään halua suitsia keinottelua ja vakauttaa rahamarkkinoita.
Yksitoista euromaata ryhtyy nyt veron valmistelutöihin. Ulos jäivät Suomen lisäksi Kypros, Malta, Luxemburg ja Irlanti. Kuinka ollakaan, kaikki nämä Suomen kumppanit tunnetaan veroparatiiseistaan eli ne ajavat selkeästi niiden etuja, jotka eivät veroja ylipäätään halua maksaa.
Ehdoin tahdoin minkä tahansa asia valmistelun ulkopuolelle jääminen on hyvin erikoista politiikkaa. Jos asioihin ja tässä tapauksessa rahoitusmarkkinaveron sisältöön halutaan vaikuttaa, niin silloin on ehdottomasti oltava valmistelupöydissä.
Jos valmistelujen lopputulos ei miellytä, niin siinä vaiheessahan voi hypätä pois kelkasta. Lopulliset päätökset verosta tehdään kuitenkin vasta silloin, kun on jotakin konkreettista päätettävää. Ehkä siinä vaiheessa Suomelle on vielä uuden harkinnan paikka.
Rahoitusmarkkinoiden saaminen tehokkaasti verotuksen piiriin edellyttää mahdollisimman monen maan mukanaoloa. Joka tapauksessa Suomesta riippumatta on mukana valmisteluissa yli 90 prosenttia euromaiden väestöstä.