Mitä kuuluu vahakabinettiin 2
Francois Rabelais´n 480 vuoden takaisessa Pantgruellin kolmannessa kirjassa tuhlaileva ja huikentelevainen Panurge pohtii, kuinka mahdotonta on kuvitella maailmaa ilman velkoja.
Maailma, joka ei lainaa mitään, on Panurgen mielestä pelkkä koiratarha. Kukaan ei pelasta ketään, ihmisen on turha huutaa apua, jos kukaan ei ole kenellekään mitään velkaa.
Jos kenelläkään ei ole keneltäkään mitään saatavia, ei kenenkään tarvitse välittää kenestäkään.
Aika on rahaa, mutta missä menee tarpeiden raja?
Pian tuosta maailmasta katoavat myös usko, toivo ja rakkaus, sillä ihmiset ovat syntyneet auttamaan ja pelastamaan toisiaan. Tilalle astuvat epäluulo, ylenkatse ja katkeruus, ja niitä seuraa tuskien, kirousten ja kurjuuksien parvi, Panurge toteaa puolustellessaan velkaista tuhlaavaisuuttaan.
Hän esittää globaalin finanssikriisin myönteiset puolet: Kun jokainen on jatkuvasti velassa jollekulle, silloin velanantajat rukoilevat lakkaamatta Jumalaa suomaan velallisilleen kaikkea hyvää ja pitkän onnellisen elämän pelätessään, että velalliset kuolevat liian pian jättäen velkansa maksamatta.
Velanantaja puhuu velallisesta aina hyvää ja etsii hänelle jatkuvasti uusia velan antajia, jotta hän kaivaisi tuolta peittääkseen täällä ja täyttäisi velallisen velkakuopat jonkun toisen maalla:
Olen tehnyt enemmän velkaa kuin saadaan tavuja yhdistettäessä kaikki konsonantit kaikkien vokaalien kanssa, joiden määrän jalo Ksenokrates aikanaan laski ja määritti. Plutharkoraksen mukaan Ksenokrates päätyi lukuun 100 200 000.
Velkasuhteisiinsa tyytyväinen Panurge toivoo pääsevänsä myös onnelliseen avioliittoon.
Valitettavasti emme elä demokraattisessa informaatioyhteiskunnassa vaan rahauskoisessa konfirmaatioyhteiskunnassa, jossa itse kukin ripittäytyy pankinjohtajalle omassa velkavankeudessaan vailla Panurgen korostamaa velan lähimmäisen rakkautta lisäävää vaikutusta.
Mielikuvituksella on täysi työ yrittää pysytellä hengissä keskiaikaista synkkämielisyyttä huokuvien tekohurskaiden rahauskovaisten kuolemanvakavuuden keskellä.
Rabelais´n karnevalistinen maailmankuva lähtee siitä, että naurun on vapautettava iloinen totuus maailmaa pimentävän synkän valheen verhosta, minkä pelon, kärsimyksen ja väkivallan vakavuus muodostaa.
Missä menee olemisen ja ajan ero? Mitä eroa on hyödyttömällä ajan kuluttamisella ja hyödyllisellä, tuotteistetulla ajan käytöllä?
Aika on rahaa, mutta missä menee tarpeiden raja? Pääomalla ei ole isänmaata ja sen pohjavireenä sykkii augustinus-kalvinilainen ennaltamääräämisoppi harvoista valituista predestinaattoreista, jotka Panurgen iloisessa maailmassa olivat vihatuimpia miehiä, huijareita, petkuttajia ja harhaanjohtajia.
Predestinaattoreille keynesiläinen hyvinvointivaltio ja sosialismi ovat pakanallisia taloususkontoja, jotka on kitkettävä maailmasta ja maailma on pyhitettävä pääoman esteettömälle kasvulle. Uusliberalistiset predestinaattorit eivät halua yli tarpeiden pursuavalla tuotannollaan hukuttaa meitä vaurauteen vaan synkkiin niukkuuden ongelmiin.
uutiskirje 
