Mitä kuuluu vahakabinettiin 3
Max Weber (1864–1920) kysyi vuonna 1917, onko länsimaisen kulttuurin piirissä vuosituhansien ajan jatkuneessa taian menettämisessä ja ”edistyksessä”, johon tiede osana kuuluu, ollut mitään mieltä.
Weberin mukaan Leo Tolstoin teoksissa keskeisenä ongelmana on kysymys, onko kuolema mielekäs ilmiö vai ei? Hänen vastauksensa on: kulttuuri-ihmiselle ei.
Sivistyksen ja ”edistyksen” päättymättömyyteen suuntautuneen ihmisen elämällä ei saa olla loppua. Hänen on saatava olla koko ajan mukana menossa.
Edistystä seuraa aina uusi edistys eikä kukaan ole kuollessaan päättymättömyyden huipulla, koska huomenna kaikki on taas toisin, on keksitty sellaista, josta tänään ei vielä osata edes haaveilla ja jokaisen täytyy saada kokea aina uusi uutuuden viehätys.
Uutuuden kokemisesta on tullut demokraattinen kansalaisoikeus tai oikeus hillittömään kuluttamiseen on korvannut oikeuden työhön.
On muodikasta pukeutua hämäkinseittimäisen ohueen kankaaseen, kuin kudottuun ilmaan, tuntea olonsa kevyeksi, ja olla huolta ja syyllisyyttä vailla kevyin mielin ja -miettein.
Yksilöllistä vapautta ei elämän ja maailman raskas, painava puoli saa häiritä, vaikka todellisuudessa se usein murskaa hennon yksilön alleen.
Faust on Minä, joka samalla kun haluaa valloittaa maailman, kurkottaa kohti äärettömyyttä. Faustisessa maailmassa kaikki on loputtoman uurastuksen tulosta. Ja yksi asia fausteilta puuttuu: lepo, lupa seisahtaa, pysähtyä edes hetkeksi.
Mikäli Faust pysähtyy, maailman valloituksen lumous haihtuu. Siksi hänen on koko ajan vakuutettava itselleen ja ihmishahmoiselle paholaiselle Mefistofeleelle, että lumous haihtuu, mikäli hän joskus tuokiolle lausuu ”oi viivy, olet kaunis niin.” Faustin on uupumattomana tuottajana oltava jatkuvasti levottomassa liikkeessä.
Weberin mielestä Tolstoi antoi viitteitä modernin faustisen tieteen henkisestä umpikujasta sanoessaan:
”Tiede on mieletöntä koska sillä ei ole annettavanaan vastausta ainoaan meille tärkeään kysymykseen mitä meidän on tehtävä, miten meidän on elettävä”?
Missä kulkee tie todelliseen olemukseen, taiteeseen, luontoon tai Jumalan luo? Nämä kysymykset tieteessä ja taiteessa ovat Weberin mukaan rauenneet modernin edistysihanteen edessä ja jättäneet modernin ihmisen vastauksia vaille. Tuon tyhjyyden täyttämiseksi hänelle tehtaillaan elämyksiä ja onnen tunteita.
Kulttuuri-ihminen saattaa ”väsyä elämään”, mutta ei saa siitä koskaan kylläkseen. Hän pälyilee lakkaamatta ympärilleen, ettei mikään uusi jäisi häneltä huomaamatta eikä yksikään elämys kokematta.
Kaikki on aina jotain tilapäistä, ei lopullista, ja siksi hän ei koe kuolemaa mielekkääksi. Ja koska kuolema on mieletön, on myös koko sivistynyt elämä mieletön.
Omalla mielettömällä ”edistyksellisyydellään” ja jatkuvalla uutuuksien tavoittelullaan se leimaa kuoleman, elämän päättymisen ja tapahtumisen loppumisen mielettömäksi.
Vaatimus saada koko ajan lisää kokemuksia ja varallisuutta tarkoittaa, että juuri tämä hetki on vajavainen, keskeneräinen ja puutteellinen, jossa kaikkea on liian vähän, täytyy saada enemmän, jotta olisi kylliksi, koska runsaastikaan ei ole riittävästi.
Tämä on Weberin mukaan Tolstoin taiteen perussävynä hänen kaikissa myöhäiskauden romaaneissaan.
uutiskirje 
