Intian veroviranomaiset tarkastivat tiistaina Nokian kirjanpitoa Chennaissa. Verottaja kertoi torstaina paikallisten tiedotusvälineiden välittämässä lausunnossa, että Nokian epäillään vältelleen veroja maksamalla kuluja pääkonttoriin.
Verottaja väittää Nokian suorittaneen Suomeen ohjelmistomaksuja, joista sen mukaan olisi pitänyt maksaa intialaisen verokäytännön mukaista veroa. Kiistanalaiset maksut ovat jatkuneet tehtaan perustamisesta, vuodesta 2005.
Viranomainen kertoo myös havainneensa, että Nokia olisi muuttanut kirjanpitokäytäntöään ja vaihtamassa joitakin toimintatapojaan välttääkseen veroja.
Julkisuudessa aiemmin olleiden tietojen mukaan Intian verottaja etsii yli 400:aa miljoonaa euroa.
Konserniyhtiöiden väliset maksut toimitetuista tavaroista ja palveluista ovat tavanomaisia ja välttämättömiä suurissa kansainvälisesti toimivissa liikeyrityksissä. Yhtiöt myös usein hakevat veroetuja järjestämällä rahaliikennettään kannaltaan edullisesti. Menettelyissä on luonnollisesti noudatettava kunkin maan lainsäädäntöä.
Nokia ei ole lähettänyt tutkinnasta pörssitiedotetta, mutta sen viestintäosasto on kysyttäessä kertonut julkisuuteen, että yhtiön tarkoitus on toimia vastuullisesti ja että se antaa tutkivalle viranomaiselle kaikki sen tarvitsemat tiedot.
Nokian mukaan Chennain-tehdas on yksi yhtiön suurimmista tuotantolaitoksista.