Matkaviestinyhtiö Nokia antoi torstaina iltapäivällä niin sanotun positiivisen tulosvaroituksen eli alan slangilla posarin. Sen matkapuhelinyksikön tulos kääntyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä tappiolta vähintään nollille.
Hyvä uutinen oli juuri sitä, mitä yhtiö nyt tarvitsi. Sen hyppyä Microsoftin kelkkaan kritisoineet äänet ovat pitkin matkaa saaneet vahvistusta väitteistä, joiden mukaan esimerkiksi Microsoftin yllättäen itse julkistama Surface-tablettitietokone voi haitata Nokiaa tai Nokian asema jättiläisen kumppanina ei olekaan etuoikeutettu vaan yhtiö on matkapuhelinvalmistaja muiden joukossa. Voihan Microsoft vaikka tehdä ikioman puhelimensakin .
Nokian pääjohtaja Stephen Elop antautuikin viime vuoden lopussa kertomaan espanjalaiselle El País -sanomalehdelle näkemyksiään matkaviestinalan ja yhtiönsä tulevaisuudesta. Melko vapaat näkemykset johtivat Nokian viestintäosaston korjausviestintäkampanjaan, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.
“Hoy estamos comprometidos con Microsoft, pero cualquier giro es posible” (Olemme sitoutuneet Microsoftiin, mutta mikä vain käänne on mahdollinen) – El País -lehden otsikko Nokian pääjohtajan haastattelulle.
Nimittäin ennen positiivista tulosvaroitusta Intiasta asti kiiri tieto, että paikallinen veroviranomainen oli tarkastanut Nokian kirjanpitoa ja epäilee verojen välttelyä.
Silloin Nokialle oli tullut posarin aika.
Lumia-myynti neljä miljoonaa kappaletta
Nokia kertoi torstaisessa tiedotteessaan , että matkapuhelimet sisältävän Devices & Services -yksikön liikevoittoprosentti oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä kannattavuusrajan ja kahden välillä. Aiemman arvion mukaan oli tulossa tappiota 2–10 prosenttia.
Yhtiö kertoi myös, että se oli myynyt Windows Phone -käyttöjärjestelmällä toimivia Lumia-älypuhelimia 4,4 miljoonaa kappaletta vuoden viimeisellä neljänneksellä. Edellisellä neljänneksellä Lumia-puhelimia myytiin 2,9 miljoonaa kappaletta, sitä edellisellä 4 miljoonaa kappaletta.
Nokian myynti on laskenut aiemmista vuosista erittäin paljon. Vuosi 2011 oli Nokian ensimmäinen tappiollinen vuosi. Kansan Uutiset raportoi keväällä 2012 Nokian ensimmäisen neljänneksen tuloksesta , josta voitiin nähdä matkapuhelinten myynnin arvon romahdus miljardikerhosta markkina-alue markkina-alueelta.
Halpamallit korotettiin älypuhelimiksi
Nokia on alkanut nimittää entistä laajempaa osaa matkapuhelinmallistostaan älypuhelimiksi. Muutos tapahtui viime vuoden kolmannessa osavuosikatsauksessa: ainakin osa yhtiön Asha-tuoteperheestä sai paremman nimen.
Kansan Uutiset kertoi Nokian Asha-suunnitelmista viime keväänä. Tuolloin pääjohtaja Elop kertoi yhtiön jatkavan Windows Phonen käytön rinnalla myös itse rakentamansa käyttöjärjestelmän kehittämistä edelleen. Sitä käytetään edullisissa puhelinmalleissa. Lisäksi yhtiön käytössä on osassa Asha-puhelimia Symbian-järjestelmä Nokian omine lisäyksineen, joista uusinta nimitetään Nokia Belleksi .
Nokian omista puhelinten käyttöjärjestelmistä S30-niminen on käytössä kaikkein edullisimmissa, vain peruspuhelintoiminnot sisältävissä matkapuhelimissa. Niihin ei voi esimerkiksi asentaa mitään lisäohjelmia. Moni Asha-puhelin käyttää S40-järjestelmää, jossa on edistyneitä ominaisuuksia, ja käyttäjä voi esimerkiksi asentaa niihin ohjelmia.
Viestintäsekoilu siitä, mitä Elop todella sanoi
Kvartaalitalous elää omaa elämäänsä, josta irrallaan myös Nokiassa pohditaan tulevaisuutta ja suuria päämääriä. Ensimmäisenä niistä kuuli espanjalainen El País. Haastattelusta lähti liikkeelle sitaattimyllytys, jonka mukaan Nokia ei sulje pois mahdollisuutta käyttää puhelimissaan markkinajohtajaksi noussutta Android-käyttöjärjestelmää.
Huhuja Nokian Android-myönteisyydestä on liikkunut aiemminkin, mutta yhtiö on oikaissut väitteen.
Nokian viestintäosasto ryhtyi tälläkin kertaa nopeasti korjaamaan El Paísin haastattelussa seurannutta kohua, ja internetin uutissivustot korjasivat kilvan tekstejään.
Korjausviestinnän tavoitteena oli saada lausunto pois päiväjärjestyksestä, nähtävästi koska Nokia haluaa esiintyä julkisuudessa täysin sitoutuneena Windows Phoneen. Tavoitteeseen pääsy on kangerrellut, sillä esimerkiksi Kauppalehti julkaisi keskiviikkona asiasta uutisen ja myöhemmin Nokian kannan, että El País oli ymmärtänyt asian väärin.
El País on liittänyt verkossa julkaistun artikkelinsa loppuun litteroinnin englanninkielisestä haastattelutilanteesta. Siinä pääjohtaja Stephen Elop päivänselvästi sanoo haastattelijan jatkaessa Android-kysymystä eri puolilta kerta toisensa jälkeen, että Nokian tulevaisuuden vaihtoehdot ovat auki ja että nyt on sitouduttu Windows Phoneen:
– Ovi on auki mille vain muutokselle ajan kuluessa, mutta haluan erittäin, todella tarkasti todeta, että saamme kuluttaja-asiakkailtamme erinomaista palautetta, toimitamme markkinoille erinomaisia tuotteita käyttäessämme Windows Phonea, ja olemme erittäin tyytyväisiä siihen.
Englannintaitoisia voivat kiinnostaa täsmälliset muotoilut: ”The door is open to any shift over time, but I want to be really, really clear, we are seeing great feedback from our consumers, we are delivering great products to market using Windows Phone, and we are pleased to see that.”
Elopin haastatteli El País -lehteen Gizmodo-uutissivuston toimittaja Manuel Ángel Méndez, jonka haastattelunauhoite siis on sivuston käytettävissä. Osia siitä on julkaistu sivustolla, joka siten pyrkii ampumaan alas Nokian väitteen vääristä tiedoista. Gizmodon artikkelissa Nokian kriisiviestintää syytetään peittely-yritykseksi.
Viesti on selkeä El Paísin nyttemmin ilmeisesti hivenen korjaamassa espanjankielisessä tekstissä: Nokia seuraa alan kehitystä ja tekee tulevaisuudessa, mitä silloin näkee hyväksi, mutta nyt yhtiö keskittää ponnistelunsa Windows Phoneen. Haastattelun viesti voi helpottaa niiden tuskaa, jotka eivät usko Nokian tehneen oikeaa valintaa.
Arvostelijat seuraavat Nokian matkaa
Varmasti sitkein Nokian Microsoft-tien arvostelija on entinen Nokian työntekijä Tomi Ahonen . Hän on seurannut yhtiön alamäkeä Communities Dominate Brands -blogissaan ja on arvostellut erityisesti pääjohtaja Elopia hyvin voimakkain sanankääntein. Yksi harvoista suomenkielisistä teksteistä on ”Avoin kirje Nokian osakkeenomistajille” viime elokuulta. Pitkä teksti esittelee Ahosen keskeiset näkemykset.
Nokian osuus älypuhelinmarkkinoista on kutistunut hyvin pieneksi aiemmasta. Arvopaperi-lehti kertoi tiistaina, että sveitsiläispankki Credit Suisse arvioi tutkimuksessaan Nokian markkinaosuudeksi älypuhelimissa viime vuoden viimeisellä neljänneksellä vain kaksi prosenttia.
Onko Nokia Windows-joukon voittaja?
Tuoreen arvion mukaan Nokia on saavuttanut selvän valta-aseman Windows Phone -älypuhelinvalmistajien joukossa. Mainosyhtiö AdDuplexin keräämien tilastojen mukaan Nokian puhelimien osuus microsoftlaisista voi olla kolme neljäsosaa.
Tilastot pohjautuvat Windows Phone -sovelluksilla kerättyyn liikennetietoon. Aineisto on siis vääristynyt: otos koskee yhden alalla – tosin maailmanlaajuisesti – toimivan yhtiön vaikutuspiiriä ja sitä osaa myydyistä puhelimista, joiden omistajat käyttävät kyseessä olevia sovelluksia.
Mutta suuruusluokka voi olla oikein. Suomessa asiasta kertoi Digitoday .
Nokia julkistaa vuoden 2012 tilinpäätöksensä 24. tammikuuta.