Palvelualojen ammattiliitto PAMin 2. varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen varoittaa, että ilman toimenpiteitä osa-aikaisten työntekijöiden asema uhkaa kurjistua entisestään. Teema on esillä, kun liiton aktiivit ja työntekijät kiertävät työpaikkoja kampanjaviikko Viikko 5:n (28.1.-1.2.) aikana.
– On korkea aika, että työmarkkinoita myrkyttävälle vastentahtoiselle osa-aikatyölle laitetaan stoppi. Kannustan kaikkia palvelualojen pätkätyöntekijöitä kertomaan tarinansa ensi viikolla, kun PAMin aktiivit vierailevat palvelualojen työpaikoilla, sanoo Julkunen.
Monilla palvelualoilla on mahdollista, että osa-aikatyö muodostuu koko työuran mittaiseksi. Tukala tilanne ei osoita parantumisen merkkejä – pikemminkin päinvastoin.
Osa-aikatyöntekijä ei saa enää olla työnantajan mielivaltaisesti riepoteltava kertakäyttöhyödyke.
– Esimerkiksi lisätyön tarjoaminen ei käytännössä toimi. Kaupat palkkaavat jatkuvasti uutta pätkätyövoimaa ja eivät edes yritä järjestää asioita niin, että vapautuvia tunteja ja muuta lisätyötä tarjottaisiin jo ennestään olemassa oleville osa-aikaisille, joille ne kuuluisivat.
Osa-aikaisille tarjottava lisätunteja
Työnantaja on velvollinen tarjoamaan lisätunteja ennestään palkkalistoilla oleville osa-aikatyöntekijöille ennen uusien palkkaamista.
Julkusen mielestä työnantajien on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava kunnioittaa lakia. Viime vuoden lopulla Satakunnan käräjäoikeus totesi Satakunnan Osuuskaupan rikkoneen lisätyöntarjoamisvelvoitettaan ja tuomitsi yrityksen korvauksiin. Tuomion myötä Julkunen odottaa työnantajilta asennemuutosta.
– Osa-aikatyöntekijä ei saa enää olla työnantajan mielivaltaisesti riepoteltava kertakäyttöhyödyke. Laki on laki ja pulinat pois!
Liitto jalkautuu sadoille työpaikoille
Kampanjaviikko Viikko 5:n aikana PAMin aktiivit ja työntekijät kiertävät satoja palvelualojen työpaikkoja ympäri Suomea. Työpaikoille jaetaan muun muassa lisätyövihkosta, jossa kerrotaan lisätyön tarjoamisen perusasiat.
– Maan hallitus on sitoutunut parantamaan osa-aikaisten tai muuten epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien työntekijöiden asemaa. Koska osa-aikatyöntekijöiden asemaan ei ole nykyisellä lainsäädännöllä saatu parannusta, odotamme hallituksen tekevän muutoksia lakeihin. Kyse ei ole pienestä joukosta ihmisiä, sillä osa-aikaisia työntekijöitä on jo lähes 310 000, joista monet ovat palvelualoilla, Julkunen kertoo.