Vasemmistonuoret otti kantaa työmarkkinapolitiikkaan Vasemmistonuorten ja vasemmistolaisten ay-nuorten perinteisessä Tammitapaamisessa viikonvaihteessa Kiljava Opistolla Nurmijärvellä.
Vasemmistonuoret haluaa työmarkkinajärjestöjen hankkiutuvan eroon epävarmuutta luovista “nollatuntisopimuksista”, joissa ei ole määritelty viikottaista vähimmäistyöaikaa.
Nuorten mukaan työnantajapuoli perustelee sopimuksia työmarkkinoiden joustavoittamisella, vaikka ainoastaan työntekijät joutuvat joustamaan. Käytännössä työntekijät ovat menettäneet irtisanomissuojan ja pudonneet sairauspäivärahojen piiristä.
Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderssonin mukaan työsuhteen lähtökohta ei voi olla se, että töitä on ehkä tarjolla joskus.
– Työn tarkoituksena on toimeentulon turvaaminen, ja nollasopimuksilla tämä ei toteudu. Ne siirtävät yritysriskin työntekijälle.
Vasemmistonuoret vetoaa työmarkkinaosapuoliin, jotta ne sopivat vähimmäistyöajasta kuten joillakin aloilla on jo tehty. Esimerkiksi VR-Yhtymä maksaa osa-aikaisille työntekijöilleen kuukausipalkkaa, vaikka se ei pystyisi tarjoamaan työjaksolla täyttä työtuntimäärää.
Vasemmistonuoret muistuttaa, että työpaikoilla vähimmäistyöajan puuttuminen mahdollistaa syrjinnän, johon on mahdotonta puuttua. Nollatuntiset työsopimukset aiheuttavat myös tukiloukkuja, kun epäedullisesta sopimuksesta irtisanoutuva työntekijä joutuu karenssiin eikä voi hakea työttömyyskorvausta.