Ylempiä toimihenkilöitä edustavan YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokarin mielestä suomalaisen metsäteollisuuden on korkea aika oppia viime vuosien virheistään.
– Metsäteollisuuden yritykset ovat seikkailleet ulkomailla varsin vaihtelevalla menestyksellä, mutta investoinnit kotimaassa ovat olleet olemattomia. Suomen yksiköitä on suljettu ja väkeä on laitettu pihalle, mikä on johtanut siihen, että yhä harvempi nuori hakeutuu alalle.
Irtisanomisten sijaan Porokarin mukaan tarvitaan panostusta tuotekehitykseen ja investointeja uusiin teknologioihin, jotta hiipumisen kierre saadaan katkaistua. Ilman osaavaa henkilöstöä se ei onnistu.
UPM-Kymmenen yt-neuvottelut uhkaavat Suomessa nyt noin 80 ylempää toimihenkilöä paperiliiketoiminnan tukitehtävissä.
Tarvitaan yhteiskuntavastuuta
Metsäteollisuusalasta YTN:ssä vastaava asiamies Saku Laapio korostaa, että alaa kurjistava irtisanomiskierre on pysäytettävä.
– Osaavia ihmisiä pidetään jatkuvasti työpaikan menettämisen pelossa. Se syö jaksamista ja huonontaa työilmapiiriä.
YTN:n selvitysten mukaan ylempien toimihenkilöiden työhyvinvointi onkin heikointa juuri metsäteollisuudessa. Laapio muistuttaa yritystä myös yhteiskuntavastuusta.
– UPM-Kymmene lanseerasi ensimmäisenä metsäyrityksenä yhteiskuntavastuullisen Työstä työhön -ohjelman 2006 Voikkaan tehtaan alasajon yhteydessä. Nyt irtisanomisuhan alle joutuvat tarvitsevat vastaavaa tukea uuden työpaikan löytämisessä ja osaamisensa päivittämisessä.