Helsingin pörssissä listatun YIT:n hallitus valmistelee konsernin jakamista kahtia kiinteistöteknisiin ja rakennuspalveluihin. Rakentaminen jää YIT:hen, josta lohkotaan Caverion-niminen uusi pörssiyhtiö. Sen osakkeet jaetaan YIT:n osakkeenomistajille.
Konserni on 2000-luvulla laajentanut palveluitaan ulkomaille. Erityisesti Venäjällä rakentamisessa on konsernin tiedotteen mukaan kasvumahdollisuuksia. YIT myi viime vuonna Venäjällä 1 300 asuntoa ja aloitti vuoden lopussa 2 300 asunnon rakentamisen.
YIT julkisti tiistaina tilinpäätöksensä viime vuodelta. Nykymuotoisen konsernin liikevaihto oli liki 4,7 miljardia euroa (2011: hieman yli 4,5 miljardia). Liikevoitto kasvoi kolme prosenttia edellisvuodesta 249 miljoonaan euroon.
Osinkoa esitetään jaettavaksi 0,75 euroa. Tilivuonna Pohjois-Euroopan kiinteistötekniikasta joutui lähtemään 800 henkilöä.
YIT käyttää ja raportoi tunnuslukujaan IFRS-laskentaperiaatteista poikkeavalla osatuloutusperiaatteen mukaan. Siinä huomioidaan rakennuskohteiden valmius- ja myyntiaste. Konsernijohto arvioi, että näiden periaatteiden mukaan laskettu kuluvan vuoden liikevaihto pysyy edellisvuoden tasolla mutta liikevoitto kasvaa.
IFRS-tilinpäätöksen osakekohtainen tulos oli 1,43 euroa (kasvua edellisvuodesta 44 prosenttia).
YIT-konserni toimii 14 maassa ja sillä on noin 25 000 työntekijää. Liikevaihdosta lähes 60 prosenttia kertyy Suomen ulkopuolelta.