Hyökkäys Äärioikeisto Suomessa -kirjan tiimoilta järjestettyyn keskustelutilaisuuteen ei yllättänyt asioita vähänkään seuranneita – kuten tilaisuuden järjestäjiä, jotka siihen olivat asianmukaisesti varautuneet. Väkivalta kuuluu äärioikeiston ideologiaan, pelon ideologiaan, se ei ole pelkkä keino.
Täysin käsittämätöntä vääntöä taas on julkisuudessa käyty siitä, toimivatko tilaisuuden järjestyksenvalvonnasta vastanneet henkilöt oikein. Siis: he estivät kolmea natsia puukkoineen ja ”taisteluvarustuksineen” ryskimästä saliin, jossa oli satakunta ihmistä. Yksi heistä sai itse puukosta.
He suojelivat paitsi sananvapautta, kokoontumisvapautta ja poliittista toimintavapautta, myös aivan konkreettisesti jokaisen tilaisuuteen osallistuneen henkeä ja terveyttä. Kuinka tämä on mahdollista nähdä minään muuna kuin sankaritekona?
Ne Jyväskylä DIY-kollektiivin henkilöt, jotka estivät hyökkäyksen, toimivat helvetin skarpisti ja pelkästään oikein. Poliisia ei tilaisuuden suojaaminen kiinnostanut. Onneksi valtaa käyttävien vähättelijöiden vastapainoksi löytyy selkärankaisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä pistämään pistettä natsien pelleilylle.
Moraalijeesukset ehtivät vaatia puolustautumista ilman voimankäyttöä. Haluaisin todella tietää, miten se tilanteen jo ollessa päällä onnistuu. Kauniit ajatukset eivät puukolta pelasta. Käsi ylös, kuka ottaa vapaaehtoisesti rassia rintaansa? Entä kenen mielestä ovivahtien olisi pitänyt paeta ja päästää natsit saliin?
Muutamien mielestä mahdollisimman traaginen lopputulos olisi paras, koska puolustuskyvyttömiä uhreja ajatellessaan voisi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi. Miksei onnistuneesta puolustautumisesta voida iloita? Omissa laskuissani ihmishenki ja -terveys ovat pirusti tärkeämpiä kuin moraalinen ylemmyydentunto.
Sisäministeriö ja Supo vähättelevät äärioikeiston uhkaa. Mediassa meni monin paikoin läpi – tai sitten luotiin tarkoituksellisesti – käsitys kahden ääriliikkeen välisestä rähinöinnistä. Tämä on valheellista ja vastuutonta. Joskus suomalainen pakkomielle vääntää epäsuhtaisestakin tilanteesta ”tasapuolinen” tulkinta tekee kovasti hallaa totuudelle.
Jos yksi porukka kirjoittaa tietokirjan ja sitten järjestää kirjastossa siitä avoimen keskustelutilaisuuden, johon toinen porukka hyökkää puukkojen kanssa, niin kyllä siinä tilanteessa on nähdäkseni tasan yksi ääri.
Samaan ääreen kuuluvat ne yhteiskunnalliset vaikuttajat eduskuntaa myöten, jotka ovat antaneet siunauksen poliittiselle terrorille. Ja miksipä eivät antaisi, sehän on heidän ideologiansa ja tavoitteidensa mukaista!
Äärioikeisto ei ole vain muutama hairahtanut puukkoheppu, se on osa yhteiskunnallista todellisuuttamme ja poliittista maisemaamme pohjalta huipulle asti. Missä vaiheessa ja millä keinoin sen nousun saa pysäyttää?
Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja.
uutiskirje 