Vasemmisto-opiskelijoiden uudeksi pääsihteeriksi on valittu helsinkiläinen Jussi Nuortimo, 27. Yhdistyksen hallitus teki päätöksen valintatyöryhmän esityksestä sähköpostikokouksessaan viime viikonvaihteessa.
Nuortimo on poliittisen historian opiskelija, yrittäjä ja kirjoittaja. Hän on ollut muun muassa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtaja, johtanut ylioppilaskunnan strategiaprosessin ja toiminut eri tehtävissä useissa kansalaisjärjestöissä. Hän on lisäksi ajatuspaja Aivoriehan toinen perustaja.
Vasemmisto-opiskelijoiden puheenjohtaja Antti Kettusen mukaan tehtävä herätti runsaasti kiinnostusta ja valinta oli vaikea.
– Nuortimo erottui tasaisesta hakijajoukosta parhaiten strategisella ajattelullaan, vahvalla asiaosaamisellaan ja visionäärisyydellään.
”Osa suurempaa liikettä”
Vasemmisto-opiskelijat on Nuortimon mukaan tuonut viime vuosien aikana vasemmistolaiset paikallisjärjestöt osaksi suurempaa kansallista liikettä.
– Meillä on loistava hallitus ja hyvät asemat opiskelijapolitiikassa sekä paikallisella että valtakunnallisella tasolla. Näistä lähtökohdista on hyvä kulkea kohti hallitusohjelman puolivälitarkastelua ja tulevaa vaalisyksyä.
Pääsihteeri vastaa muun muassa järjestön hallinnosta ja viestinnästä sekä suhdetoiminnasta.
Vasemmisto-opiskelijat on vuonna 2000 perustettu valtakunnallinen punavihreä opiskelijajärjestö, joka toimii tasa-arvoisen ja opiskelijalähtöisen koulutuspolitiikan puolesta.