SAK, STTK, EK ja joukko muita järjestöjä vaatii, että toisen asteen koulutuksen valtionosuudet myönnetään jatkossakin koulutuksen järjestäjille, ei kunnille. Selvitysmies Arno Miettisen tänään julkistetussa ehdotuksessa toisen asteen koulutuksen valtionosuusrahoitus on jätetty auki ja asia esitetään selvitettäväksi. Yhtenä vaihtoehtona selvityshenkilö ehdottaa toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmän siirtämistä ns. yhden putken valtionosuusjärjestelmään.
Järjestöt muistuttavat, että nykyisen hallitusohjelman mukaan ammatillisen peruskoulutuksen ja lukiokoulutuksen rahoitus myönnetään ja maksetaan jatkossakin suoraan koulutuspalveluiden tuottajille eli koulutuksen järjestäjille. Kunnista ei pidä rakentaa toisen asteen koulutuksen valtionosuusrahoituksen väliportaita eikä koulutuksen järjestäjän organisaatiomuoto – kunta, kuntayhtymä, osakeyhtiö, säätiö tai yhdistys – saa vaikuttaa rahoitukseen.
Valtionosuuksien myöntäminen suoraan koulutuksen järjestäjille helpottaa rahoituksen ennakoitavuutta ja edistää työelämän ja opiskelijoiden koulutustarpeisiin vastaamista. Se mahdollistaa myös tuloksellisen toiminnan palkitsemisen.
Järjestöt pelkäävät, että valtionosuuksia kanavoiminen kuntien kautta voisi rajoittaa opiskelijoiden valinnanmahdollisuuksia. Tällä olisi haitallisia vaikutuksia toisen asteen koulutuksen laatuun, kun koulutusyksiköt eivät enää pystyisi vapaasti kilpailemaan opiskelijoista.