Valtiopäivien avauskeskustelu eduskunnassa oli värittömämpi kuin ennakolta odotettiin. Ehkä keskustelua hillitsi se, että ainakin perussuomalaiset jo valmistautuivat keskiviikkona edessä olevaan välikysymyskeskusteluun telakkateollisuuden tulevaisuudesta. Kaikkia paukkuja ei haluttu kuluttaa ennakkoon.
Keskustelussa esille nousivat miltei kaikki keskeiset asiat, joista hallituksen ja eduskunnan on tehtävä ratkaisuja kevään aikana. Hallitus sai eväitä työskentelyynsä myös omista riveistä ohjelmansa puolivälitarkastukseen ja kehysriiheen.
Muun muassa eläkeiän nostamisesta teki mielenkiintoisen esityksen vihreiden ryhmäpuheen pitänyt Anni Sinnemäki, joka muistutti, että useimmissa Euroopan maissa eläkeikä on tällä hetkellä 65 tai 67 vuotta – ja samaan aikaan myös elinikä kasvaa.
Eikö voitaisi Sinnemäen tavoin yhtenä vaihtoehtona harkita – tai ainakin selvittää – sitä, että eläkeikää nostettaisiin esimerkiksi kahdella kuukaudella vuodesta 2015 alkaen? Siirtymisen alkamiskohta voisi olla myöhemminkin, jolloin jokainen eläkeikää lähestyvä voisi suunnitella tarkemmin tulevaisuuttaan. Vaikka Sinnemäki ei sitä esittänytkään, niin samalla voitaisiin kehittää osa-aikaeläkettä tähän järjestelmään paremmin sopivaksi niin, että sitä voitaisiin käyttää joustavasti jokaisen työkyvyn tai -halun mukaan. Tällainen uudistus kuitenkin edellyttää, että tarjolla todellakin on töitä ikääntyville eikä kokeneita työntekijöitä potkita ensimmäiseksi pois.
Jotenkin eläkelukko pitää avata. Ehkä siihen tarvitaan uusia luovia ratkaisuja. Demareiden tahdosta se ei tapahdu tämän hallituskauden aikana. Katseet kohdistuvat työmarkkinajärjestöihin, jotka ovat hakeneet ratkaisuja jo vuosia.