Arevan 2005 aloittama hanke uraanikaivoksen perustamisesta Pohjois-Karjalaan Kontiolahden ja nykyisin Joensuuhun kuuluvan entisen Enon kunnan alueelle on uudessa vaiheessa.
Euro Scandinavian Uranium AB on hakenut Tukesilta 2009 keskeytyneille tutkimuksille jatkolupaa. Yhtiön, jossa Areva on merkittävä omistaja, tarkoitus on säilyttää kaivoslain mukaiset oikeudet ns. Riutan alueelle. Malminetsinnän tavoite on selvittää, onko alueella uraania riittävästi kaivosluvan hakemista varten.
Tutkimusalue sijaitsee Kuusojan kankaan pohjavesialueella ja sillä on myös Sorsasuon luonnonsuojelualue.
Uraanikaivosta vastustavan kansalaisliikkeen aktivisti Tuomo Tormulainen huomauttaa, että hakijan pitää olla tietoinen alueen kaavoitustilanteesta.
– Kaavoitustiedot ovat julkisia ja löytyvät helposti. Helpommin kuin uraani.
Alueen kansalaisten lisäksi mm. Kontiolahden kunta ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ovat ilmoittaneet Tukesille vastustavansa malminetsintälupaa. Joensuun kaupunki on vetkutellut kantaansa, jonka kaupunginhallituksen on tarkoitus päättää 4. maaliskuuta.
Mikäli Tukes myöntää luvan laajasta vastustuksesta huolimatta, ei yhtiö aivan heti poraushommiin pääse. Eri tahot käyttänevät valitustien niin pitkälle kuin mahdollista.