Tornionjoen lohisaalis oli viime vuonna ensimmäistä kertaa suurempi kuin Tenojoen saalis. Tornionjoelta saatiin lohta ennätykselliset 122 tonnia. Keskisaaliiseen verrattuna saalis lähes viisinkertaistui lohiseurannan aikana.
Huippusaaliin taustalla on poikkeuksellisen runsas lohen kutuvaellus jokeen. Tornionjoen ennätyssaaliista kalastettiin Suomen puolelta 85 tonnia ja Ruotsin puolelta 37 tonnia
Kappalemääräisesti yhteissaalis vastaa yli 15 000 lohta. Valtaosa saaliista muodostui kahden merivuoden ikäisistä keskimäärin kahdeksankiloisista kaloista. Myös kolmen merivuoden lohia saatiin runsaasti.
Nousulohimäärä yli kaksinkertaistui
Tornionjokeen nousevia lohimääriä on seurattu kaikuluotauksella joen alaosalla vuodesta 2009 lähtien. Vuonna 2012 luotausalueen ohitti 61 500 lohta, mikä on 2–3-kertainen määrä edellisvuosina havaittuihin määriin nähden.
Runsas lohennousu hidasti kaikuluotausaineistojen käsittelyä niin, että päivittäisiä nousulohimääriä ei saatu julkistettua Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkosivuilla yhtä ajantasaisesti kuin edelliskesinä. Joen alajuoksulla lohennousu oli edellisvuosien tapaan runsaimmillaan kesäkuun lopulla ja heinäkuun alussa.
Lohi houkuttaa kalastajia
Viime vuonna Tornionjoen, Muonionjoen ja Könkämäenon muodostamalle lohenkalastusalueelle lunasti viehekalastusluvan 8 300 kalastajaa. Kalastajamäärä kasvoi 40 prosenttia 2000-luvun keskiarvosta. Suurin osa kalastajista, yli 80 prosenttia, oli ulkopaikkakuntalaisia. He saivat 61 prosenttia lohisaaliista. Suomalaisten ja ruotsalaisten kalastajien lisäksi joella vieraili yli kaksisataa ulkomaalaista kalastusmatkailijaa yli 20:sta maasta.
Suomalaisille vapakalastajille tehdyn tiedustelun perusteella saaliiksi otettujen kalojen lisäksi kalastajat vapauttivat noin 1 600 lohta eli arviolta 9 300 kiloa. Ilmoitusten perusteella Lapin läänin ulkopuolelta tulleet kalastusmatkailijat vapauttivat lohia eniten.