Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto kiittelee hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöstä kahden TUI-risteilijän rahoituksessa.
Hänen mukaansa hallitukselta löytyi nyt viime hetkillä tarvittavaa toimintakykyä.
– Toivottavasti päätökset varmistavat sen, että risteilijät todellakin rakennetaan Turussa STX:n telakalla.
– Tilausten rahoituksen järjestyminen on elinehto sille, että valtaosa suomalaisesta laivanrakennusosaamisesta voidaan pitää työllistettynä. Tilaukset tuovat työtä ja leipää tuhansille laivanrakentajille ja alihankkijoille.
– Onneksi järki voitti. Muuten vaarana olisin ollut, että valtaosa suomalaisesta monien vuosikymmenten ja vuosisatojenkin aikana syntyneestä laivateollisuuden osaamisesta olisi ollut uhattuna.
Metalliliiton puheenjohtaja antaa tunnustusta myös telakkayhtiölle, jonka rahoituspäätökset osaltaan auttavat laivatilausten toteuttamista Suomessa.
Samoin Aalto kiittää erityisesti telakan henkilökuntaa, joka on hänen mukaansa osoittanut hienoa joustavuutta vaikeassa tilanteessa.
– Niin ikään alan yritykset ovat sitoutuneet hienosti yhteiseen hankkeeseen, mikä antaa hyvän pohjan myös tuleville urakoille.