Helsingin opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto piti linjajohtajan päätöksen Käpylän peruskoulun Kumpulan sivukoulun opetuksen siirtämisestä pääkoululle. Limingantien sivupisteen oppilaat siirretään opiskelemaan väistötiloihin pääkoululle Mäkelänkadulle Hykkylän rakennukseen. Iltapäivätoiminta jatkuu pääkoululla.
Siirtoa vastustavat vanhemmat pitivät lapsensa poissa koulusta maanantaina ja tiistaina. Lapset kävivät koulua vanhempien järjestämässä omakoulussa.
Oppilaat viedään pääkoululle ja takaisin kevään ajan koulun aikuisten valvonnassa. Oppilaat saatetaan iltapäivisin Limingantielle kahdesti päivässä, heti koulupäivän jälkeen, ja iltapäivätoiminnasta kello 16, jolloin toimintaa voidaan vielä jatkaa Limingantien rakennuksen pihalla kello 17 saakka.
Jaosto piti toimenpidettä perusteltuna rakennuksen huonon kunnon vuoksi. Jaosto kuitenkin pitää tärkeänä, että Limingantien tontilla säilyy varaus koululle mahdollista tulevaa tarvetta varten.
Ympäristökeskus on todennut mittauksissaan koulurakennuksen vaarallisuuden oppilaiden ja henkilökunnan terveydelle ja on antanut kehotuksen luopua tilojen käytöstä. Mitään aikarajaa se ei kuitenkaan ole esittänyt.
Haave pysyvästä koulusta
Vaikka päätös Limingantien oppilaiden siirtämisestä väistötiloihin pääkoululle oli suuri pettymys kumpulalaiskoululaisten vanhemmille, iloitsivat jotkut siitä, että tilapäisestä rakennuksesta päästään eroon.
Osa vanhemmista haaveilee jo pysyvästä, uudesta rakennuksesta, koska tontilla säilytettin varaus koululle.
Heidän mukaansa ”Helsingissä nytkähti vihdoin liikkeelle uuden aikakauden koulurakentaminen. Opetusvirasto ja opetuslautakunta raivasivat tilaa uuden ajan kouluhankkeelle, jolla on ollut tilausta jo pitkään”.






