Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä vaatii budjettiriiheen valmistautuvalta hallitukselta leikkausten sijasta pikaisia elvyttäviä toimia. Ne tulee kohdistaa esimerkiksi korjausrakentamiseen sekä erityisesti vientiteollisuutta tukeviin väylähankkeisiin.
Julkisen talouden kestävyysvajetta korjaavista rakenteellisista toimista Lahteen kokoontunut SDP:n eduskuntaryhmä odottaa päätöksiä syksyn kuluessa.
Kesäkokouksen julkilausumassaan eduskuntaryhmä pitää tarpeellisena pitkäaikaista keskitettyä työmarkkinaratkaisua.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman tyynnytteli kokouksen jälkeen päähallituspuolueiden, kokoomuksen ja SDP:n, kireiksi väitettyjä välejä. Kirpeänsävyisiä viestejä on julkisuuden välityksellä lähetelty puolin ja toisin. Backman itsekin piti kesäkokouksessa kipakan avauspuheen, jossa hän syytti kokoomusta elvytystoimien vähättelystä ja lipeämisestä yhteisistä päätöksistä.
– Hallitusyhteistyö sujuu kyllä. Kaikkien ministereiden pitäisi nyt vain keskittyä omilla tonteillaan tehtäviin, joilla saadaan maahan kasvua ja työllisyyttä. Viime aikoina on tuntunut olleen enemmän harrastusta sosialidemokraattisten ministereiden moittimiseen, kuin oman tontin hoitamiseen, Backman sanoi UP:lle.
– Budjettiriihen ei pidä mennä sillä asenteella, että puretaan jo tehtyjä päätöksiä, vaan miettiä mitä lisätoimia tilanne edellyttää. Uskon että näin tulee myös tapahtumaan.
Backman muistuttaa päähuolen olevan käänteen aikaansaaminen maan talouteen.
– Siihen tarvitaan uusia toimia. Jos käänne onnistuisi pelkästään leikkaamalla, se olisi tapahtunut jo.
Backmanin mielestä päätösten paikka on hallituksen budjettiriihi, joka lämpiää 28. – 29. elokuuta.
– Lyhyellä tähtäimellä tarvitaan täsmäelvytystä, eli työllisyyspakettia valtion toiseen lisätalousarvioon. Siitä päätetään budjettiriihen yhteydessä. Lisäksi tarvitaan syksyn aikana rakennetoimia.