Kansan Uutisten Viikkolehdessä kesän viimeisenä perjantaina
Huono kohtelu työelämässä maksaa paljon paitsi inhimillisesti yhdelle ihmiselle, myös koko yhteiskunnalle, sanoo työterveyspsykologi Markku Hokkanen. Masennus on lisääntynyt työkyvyttömyyseläkkeiden myöntämisen syynä selvästi. Hokkasen mielestä suurin osa työelämästä johtuvista masennuksista johtuu ihmisten huonosta kohtelusta.
– Työpaikkakiusaamista ja huonoa kohtelua esiintyy tutkimustenkin mukaan aivan liian paljon. Tässä me olemme taitavia Suomessa, hän harmittelee perjantaina Viikkolehdessä.
Sosiologi Jussi Perälä tutki huumepiirejä sisältäpäin. Hänen mukaansa virallinen huumepolitiikka on epäonnistunut, kun pinnalle pyrkivät potkaistaan ulos yhteiskunnasta.
Työ- ja elinkeinokeskukset joutavat roskikseen, väittää kolumnistimme Anne Huotari.
Kulttuurisivuilla tällä viikolla asiaa kapitalismin kasvupakosta, vuoden 1938 natsi-Saksaan sijoittuvasta huippudekkarista sekä pussausspesialisti Wellendorfista.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman on määrä vierailla kohta Venäjällä ja Euroopassa. Vierailun alla EU:n ja Venäjän suhteita Viikkolehdelle arvioi brittiprofessori Michael Sheehan. Hänen mukaansa suhteiden paranemista ei ole näköpiirissä. Venäjän vaikutuskeinona on Euroopan energiariippuvuus.
Sotarummut kumisevat jälleen. Yhdysvallat, Britannia ja Ranska pohtivat ”rankaisuiskua” Syyriaan kemiallisten aseiden takia. Ulkomaansivuilla arvioidaan Syyrian sisällissodan pahimmillaan eskaloituvan useita maita käsittäväksi sunnien ja shiiojen väliseksi sodaksi. Esimerkiksi Irakissa on uskonryhmien väkivalta ollut tänä vuonna laajinta sitten huippuvuoden 2006.
Seitsemän suomalaista oli mukana Israelilaisen ICAHD-järjestön jälleenrakennusleirillä miehitetyillä palestiinalaisalueilla. 30 maasta saapuneet leiriläiset kunnostivat ICAHD-järjestön rauhankeskuksen Beit Arabiyan. Israelin miehittämällä Länsirannalla sijaitseva Beit Arabiya on palestiinalaisen Shawamrehin perheen koti ja ICAHD:in jälleenrakennustyön keskus. Israelin armeija on tuhonnut Beit Arabiyan kuudesti. Vuoden 1967 jälkeen Israel on tuhonnut yli 28 000 palestiinalaisten rakennusta miehitetyillä palestiinalaisalueilla. 22
Jalkapallon toiseksi korkeimman sarjatason Ykkösen yleisökeskiarvo on tällä kaudella noussut viime vuodesta peräti 41 prosenttia. Keskimäärin jokaisessa ottelussa on ollut yli tuhat katsojaa. Elina Vainikainen pohtii viikon veikkauskolumnissa menestyksen syitä.