Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä liittyy blogissaan niiden joukkoon, jotka hämmästelevät Nokia kaupan hintaa. Microsoft maksaa Nokian kännyköistä 5,4 miljardia euroa.
”Hinta-arvio ei kuulu minulle, mutta kieltämättä halvalta liiketoiminnan myynti tuntuu”, Sipilä kirjoittaa.
Hän vertaa kauppahintaa Nokian viisi vuotta sitten ostaman yhdysvaltalaisen Navteq:n hintaan.
”Silloin 500 miljoonan euron liikevaihtoa tehneestä yrityksestä Nokia maksoi enemmän kuin mitä se saa nyt koko 15 miljardin kokoisesta matkapuhelinliiketoiminnastaan Microsoftilta.”
Sipilä toteaa markkinoiden lopulta arvioivan myös kauppahinnan. Suomen kannalta hän toivoo kauppahinnan käyttämistä tuotekehitykseen täällä.
Positiivisena Sipilä pitää sitä, että yksi maailman johtavista tietotekniikkajäteistä rantautui tukevasti Suomeen. Microsoftista tulee yksi Suomen suurista työnantajista.
”Positiivisen skenaarion mukaan uusi omistaja investoi jatkossa nimenomaan Suomeen, pahimmillaan kansainvälinen toimija löytää toiminnoille kilpailukykyisempiä paikkoja kuin Suomi. Tähän voimme kuitenkin itse vaikuttaa.”