Julkaistu Kansan Uutisten Viikkolehdessä 11.8. 2006.
Vasta julkistetut dokumentit kertovat suuryhtiöiden ja Yhdysvaltain hallituksen tiiviistä kanssakäymisestä Chilen vuoden 1970 presidentinvaalien aikana. Yhtiöiltä riitti rahaa ”oikean” vaalituloksen ostamiseen ja tämän hankkeen epäonnistuttua Salvador Allenden valinnan estämiseen ja lopulta hänen kaatamiseensa.
Kun amerikkalaisen suuryhtiön omaisuus kansallistetaan jossain päin maailmaa, on apu aina yhtä lähellä kuin lähin Yhdysvaltain presidentti. Näin todettiin Viikkolehdessä 7.7. 2006 jutussa, jossa esiteltiin Stephen Kinzerin kirjaa Yhdysvaltain toteuttamista demokraattisten hallitusten kaatamisista 1900-luvulla (Overthrow: America´s Century of Regime Change From Hawaii to Iraq).
Aina ei kuitenkaan tarvitse vaivata itse päämiestä. Oikein pätevä neuvonantajakin riittää.
The National Security Archive on George Washingtonin yliopistossa toimiva riippumaton tutkimuslaitos, joka julkaisee Yhdysvaltain tiedonvapauslain nojalla julkisiksi tulevia virallisia asiakirjoja varsinkin turvallisuuspolitiikkaan liittyen.
Toukokuun 2006 lopulla arkisto julkisti massiivisen kokoelman muistioita Yhdysvaltain entisen turvallisuusneuvonantajan ja ulkoministerin Henry Kissingerin käymistä keskusteluista maailman vaikuttajien kanssa.Yksi niistä valottaa hyvin käytännöllisesti sitä, miten Stephen Kinzerin mainitsemalla tavalla suuryhtiöt ja poliitikot asioita junailevat. Kyse on tietysti Chilestä 1970-luvun alussa.
Kansanrintaman ehdokas Salvador Allende voitti niukalla enemmistöllä Chilen presidentinvaalit syyskuussa 1970. Koska kukaan ehdokkaista ei saanut yli 50 prosenttia äänistä, valinnan suoritti parlamentti kahden eniten ääniä saaneen kesken. Parlamentti valitsi Allenden lokakuussa.
Anaconda nostaa päätään
Salvador Allende ryhtyi toteuttamaan ”chileläistä tietä sosialismiin.” Välineinä olivat mm. maa-, koulutus- ja terveydenhuoltoreformit sekä hintojen jäädyttäminen ja palkkojen korottaminen. Mutta kuparikaivosten ja pankkien kansallistamisella hän astui suoraan amerikkalaisten liikemiesten varpaille.
Kupari oli silloin niin kuin nytkin Chilen tärkein vientituote ja kupariyhtiöistä tärkeimmät olivat amerikkalaiset Kennecott ja Anaconda. Jo edellinen hallitus oli osittain kansallistanut yhtiöt niin, että 51 prosenttia niiden osakkeista oli Chilen valtion hallussa. Heinäkuussa 1971 parlamentti päätti loppuosuudenkin kansallistamisesta. Allende piti yhtiöiden kulissien takaisesta vehkeilystä kuultuaan riittävänä korvauksena amerikkalaisten yhtiöiden Chilestä vuosikausia keräämiä voittoja.
Muutama viikko kansallistamispäätöksestä, 10. elokuuta 1971 Chase Manhattan Bankin hallituksen puheenjohtaja David Rockefeller lähestyi presidentti Richard Nixonin turvallisuusneuvonantajaa Henry Kissingeriä kirjeitse. Pankin varapääjohtaja John Place oli vähän aiemmin siirtynyt kupariyhtiö Anacondan palvelukseen ja halusi nyt päästä keskustelemaan ulkopolitiikan vaikutusvaltaisen takapirun kanssa yhtiönsä huolista.
”John arvostaisi erittäin paljon mahdollisuutta keskustella kanssasi asiasta, jotta sinulla olisi täysi käsitys Anacondan tilanteesta ja neuvottelujen taustoista”, Rockefeller kirjoitti kesälomaltaan.
Henry Kissingerillä oli aikaa tavata Anacondan johtajat jo viikon kuluttua Rockefellerin kirjeestä. 2. syyskuuta Kissinger vastasi David Rockefellerille kuulleensa yhtiön edustajia 17. elokuuta. ”Teemme mitä voimme auttaaksemme Anacondaa saamaan oikeudenmukaisen korvauksen omaisuudestaan, mutta kuten herra Place ymmärtää, tämä on vaikea kysymys ja koskee laajemmin Yhdysvaltain hallituksen etuja.”
Kaappaus, joka oli täysi munaus
Luonnollisesti Chilessä toimineet suuryhtiöt olivat olleet liikkeellä jo vuotta aiemmin. Salvador Allende oli toki saanut presidentinvaaleissa eniten ääniä, mutta koska chileläiset olivat äänestäneet ”väärin”, oli vielä aikaa estää hänen valintansa parlamentissa ja ainakin virkaanastujaisensa.
Jo 15. syyskuuta 1970 Henry Kissinger tapasi limonadiyhtiö Pepsi-Colan edustajat, jotka olivat huolissaan bisnestensä jatkuvuudesta Chilessä. Vastauksena tähän huoleen Pepsille 1940-luvun alussa lakimiehenä töitä tehnyt presidentti Richard Nixon antoi vielä samana päivänä CIA:n johtajalle Richard Helmsille määräyksen estää Allenden nimitys.
David Rockefeller oli kerännyt 500 000 dollaria Latinalaisessa Amerikassa toimivilta yhtiöiltä tarkoituksena ostaa riittävä määrä chileläisiä kansanedustajia estämään Salvador Allenden valinta.
Ensimmäinen sotilaskaappaus laitettiin liikkeelle syyskuussa 1970 ennen kuin Salvador Allende edes ehti presidentiksi. CIA:n valmistelemassa, mutta Yhdysvaltain hallituksen ilmeisesti viime hetkellä hylkäämässä kaappaushankkeessa Chilen armeijan kenraali Roberto Viaux yritti siepata kaappaushankkeita lujasti vastustaneen armeijan ylipäällikön Rene Schneiderin, mutta väijytys epäonnistui ja Schneider kuoli tulituksessa saamiinsa vammoihin.Viauxin hanke käänsi siinä vaiheessa yleisen mielipiteen lisäksi myös armeijan Allenden tueksi.
”Huoranpenikka” epäonnistui
Richard Nixon ja Henry Kissinger olivat raivoissaan, kun yritykset estää Salvador Allenden valinta epäonnistuivat. Erityisesti tästä syytettiin Chilessä pitkään suurlähettiläänä toiminutta Edward Korrya, jolle oli kanavoitu 10 miljoonaa dollaria salahankkeisiin. Mutta ”…se huoranpenikka epäonnistui”, kuten Nixon pauhasi puhelimessa 23.3. 1972.
Kesällä 1971 Anacondan hallituksen varapuheenjohtaja William Quigley pyysi Kissingeriä lähettämään Chileen viestinviejän uhkaamaan kansainvälisten luottojen katkaisemisella, mikäli maa ei maksa kupariyhtiön haluamia korvauksia kansallistamisesta. Jos sopimus syntyisi, Anaconda olisi valmis normaaleihin suhteisiin Chilen kanssa.
Kissinger piti normaaleja taloussuhteita Chileen huonona ideana. Sillä tavalla vain nopeutettaisiin maan luisumista täyteen kommunismiin, hän järkeili keskustelumuistion mukaan.
John Place suositteli ”kovaa linjaa” Salvador Allenden suhteen. Henry Kissinger kertoi hallinnossa pohditun, onko oikeampi linja pitää painetta Allenden yllä niin kauan kuin hän ei ole vielä sementoinut asemaansa maan johdossa. Vai olisiko parempi edetä hitaammin ja välttää vastakkainasettelua? Itse Kissinger sanoi kannattavansa ”kovaa linjaa.”
Anaconda-yhtiön edustajat tarkensivat vielä tarkoittavansa ”kovalla linjalla” nimenomaan talouspakotteita.
John F. Kennedy osti yhdet vaalit…
National Security Archive julkaisi jo helmikuussa 2004 kokoelman Chilen vuoden 1973 vallankaappaukseen liittyviä dokumentteja. Niistä selviää, että Henry Kissingerille ”kova linja” tarkoitti aivan jotain muuta kuin näpertelyä taloudella. Jo kaksi päivää Salvador Allenden valinnan jälkeen Kissinger piti Nixonille tunnin mittaisen läksytyksen siitä, miten marxilainen hallitus Chilessä vaikuttaa kaikkialla maailmassa, varsinkin Italiassa, ja uhkaa kääntää koko maailman voimatasapainon.
Pitkäaikainen Yhdysvaltain Chilen suurlähettiläs Edward Korry avautui marraskuussa 1998 brittiläiselle The Observer -lehdelle ja kertoi omat tietonsa amerikkalaisen bisneksen sekaantumisesta Chilen sisäpolitiikkaan.
Virassaan jo John F. Kennedyn aikana aloittanut Korry sanoi Kennedyn ostaneen vuoden 1963 presidentinvaalit, joissa Salvador Allende oli matkalla kohti voittoa. Amerikkalaiset yhtiöt pumppasivat Allenden kilpailijan Eduardo Frein kampanjaan miljoonia dollareita ja saivat vaalien jälkeen vastalahjaksi edullisia sopimuksia.
…mutta ITT ei pystynyt samaan
Mutta vuonna 1970 Richard Nixonin vaalikampanjan rahoittaneet yhtiöt olivat hädissään ja ne painostivat presidenttiään tekemään asialle jotain. Varsinkin Chilen puhelinyhtiön omistanut ITT Corporation oli Yhdysvalloissa republikaanien suurtukija ja se vaati toimintaa. ITT:n hallituksen jäsen, entinen CIA:n johtaja John McCone lupasi Henry Kissingerille miljoona dollaria toimista, joilla Allenden valinta estetään.
Oman kertomansa mukaan Edward Korry yritti Allenden valinnan jälkeen ajaa Yhdysvaltoja sopeutumaan uuteen hallintoon. Amerikkalaiset yhtiöt eivät nähneet asiaa tällä tavalla. Korryn mukaan ITT yritti 500 000 dollarilla ostaa Allenden hallituksen jäsenen, joka kuului kansallistettujen yhtiöiden korvauksia käsitelleeseen komiteaan. Kun Salvador Allende kuuli vuonna 1971 amerikkalaisten yhtiöiden vehkeilystä, hän kielsi lopullisesti niiltä kompensaatiot ja sinetöi samalla kohtalonsa.
Ulkoministeriö kutsui Edward Korryn pois Chilestä lokakuussa 1971. Korry väitti vaatineensa ITT:n johtoa rikossyytteeseen asiakirjojen väärentämisestä ja kongressille valehtelusta. Hän sanoi, ettei kukaan saa vakuutusrahojakaan, jos polttaa oman talonsa, ja ITT ja muut yhtiöt olivat toimineet juuri näin.
Mikä tahansa hallitus on parempi kuin Allende
Mutta isommat voimat olivat liikkeellä ja ”kova linja” voitti Yhdysvalloissa. 11. syyskuuta 1973 CIA:n tukema armeija otti Chilessä vallan. Salvador Allende murhattiin, ja pian alkoivat myös hänen kannattajiensa murhat. Jo 1. lokakuuta 1973 Kissingerin kabinetissa keskusteltiin siitä epämukavasta tilanteesta, että aikakauslehti Newsweek oli kertonut 2 700 ihmisen kuolleen kaappauksen ensimmäisten viikkojen aikana. Chilen uusi hallitus myönsi vain 284 kuolonuhria.
Henry Kissinger neuvoi alaisiaan olemaan kiistämättä asioita, jotka saattavat myöhemmin osoittautua todeksi. Sotilasjuntan toimintaa ei liioin saanut puolustella julkisuudessa.”Mutta meidän pitäisi ymmärtää, että toimivatpa he sitten miten epämiellyttävästi tahansa, siellä on nyt parempi hallitus kuin Allenden”, Kissinger opasti.
Seuraavien kuukausien aikana Henry Kissinger puolusti sisäpiirilleen moneen otteeseen Augusto Pinochetin juntan otteita. Uutiset väkivallasta saivat osan kongressia vaatimaan Chilen sotilasavun katkaisemista, mutta Kissingerin mielestä kyseessä oli vain aivan tavallinen Latinalaisen Amerikan meininki.
Myös ulkoministeriössä esiintyi kritiikkiä siinä määrin, että Kissinger syytti alaisiaan munimisesta demokraattisenaattori Edward Kennedyn koriin.
Syyskuussa 1975 Pinochetin ulkoministeri Patricio Carvajal vieraili Yhdysvalloissa. Henry Kissinger letkautti hänelle tapaamista varten valmistellun ulkoministeriön muistion sisältävän pelkkiä ihmisoikeuksia.
”Ulkoministeriö on täynnä miehiä, joilla on papin kutsumus. Mutta koska kaikille ei riitä kirkkoja, he tulevat tänne”, Henry Kissinger selitti juntan ministerille keskustelupöytäkirjan mukaan.
lehti 