Erityisesti ikääntyneet ovat vaarassa jäädä tietoyhteiskunnan ulkopuolelle.
Teknologian kehitys on helpottanut monien asioiden hoitamista, mutta samalla kehitys uhkaa jättää jalkoihinsa ne, joilla on vaikeuksia omaksua uusia ratkaisuja. Monien arkipäivän asioiden hoitamisessa edellytetään tietoteknisiä taitoja.
Tuoreen tutkimuksen mukaan uusien välineiden haltuun ottaminen on haaste tämän päivän ikääntyneille, sillä monet heistä eivät ole tottuneita tietotekniikan käyttäjiä.
– Teknologian tulisi olla haasteen sijaan mahdollisuus. Vaikka laitteita ja palveluja kehitetään usein nuorempien sukupolvien ehdoilla, ikääntyneillä tulisi olla yhtäläinen oikeus päästä osallisiksi niiden tarjoamista hyödyistä, toteaa teknologiahankkeen vastuututkija Minna-Liisa Luoma.
Vaihtoehtoja tarjottava
Hankkeessa korostetaan sitä, että on kiinnitettävä erityistä huomiota sellaisiin iäkkäisiin, joilla ei ole läheisiä auttamassa teknologian käytössä. Samalla on tärkeää pitää yllä vaihtoehtoista palvelutarjontaa niille, jotka eivät osaa tai halua käyttää teknologiaa arjessa tai joilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Tutkimusta varten kerättiin kyselyaineisto ja tehtiin viisi ryhmähaastattelua vuosina 2012–2013 vanhusten palvelukeskuksessa Helsingissä. Tutkimukseen osallistui yhteensä 23 yli 75-vuotiasta kotonaan asuvaa henkilöä.
Hanke on osa Vanhustyön keskusliiton ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton yhteistä KÄKÄTE-projektia (Käyttäjälle kätevä teknologia), joka alkoi vuonna 2010.